Mustavalkokuvaukseen liittyy mielessäni kehitteiden ja kiinnitteiden tuoksuisia muistoja lapsuudesta. Pimiön hämärässä hohtavan valon alla katon rajassa roikkuu pyykkipojilla kuivumaan kiinnitettyjä kuvia; pöydät ja laatikot ovat täynnä kemikaalipulloja - osa täysiä osa tyhjiä.

Kuvausharrastukseen yllyttävistä vaikutteista huolimatta kiinnostukseni valokuvaukseen heräsi vasta digikuvauksen myötä. Siinä missä mustavalkoisuus on ollut monelle kuvansa itse vedostavalle käytännön sanelema ratkaisu, on se digikuvaajille yleisesti ottaen vieras tekniikka.

Mustavalkoisuus sopii digikuvaukseen kuitenkin siinä missä filmillekin. Mustavalkoisuus tuo kuvaan hillittyä arvokkuutta, jota ei värikuvista löydy. Harmaan sävyt pakottavat katsomaan kuvaa eri tavalla. Kuvassa on vähemmän värikylläistä maalauksellisuutta, enemmän muotoja ja harkittua sommittelua.

Yhä valoisempina kevätpäivinä mieleen tulee, josko raaskisi hankkia huokean telezoomin 300D:n kit-linssin seuraksi. Budjetti ei missään nimessä veny kovin laadukkaan linssin ostamiseen (jos venyy ollenkaan), joten katse suuntautuu huokeisiin 70-300mm -objektiiveihin.

Lähinnä vaihtoehtoja on kolme: Canon EF 75-300/4.0-5.6 III, Sigma 70-300/4.0-5.6 Macro APO Super II ja Tamron AF 70-300/4.0-5.6 LD Macro. Kaikki nämä asettuvat hinnaltaan (AC-Foto) noin 180 - 220 euron välille Tamronin ollessa huokein ja Canonin kallein. Sigman tai Tamronin valintaan houkuttelisivat Canonia paremmat macro-ominaisuudet. Ja tiedetään kyllä, että monien mielestä tämän hintaluokan linssit ovat yhtä tyhjän kanssa, mutta minä otan ainakin parempia kuvia niillä linsseillä, joita minulla on kuin niillä, joista haaveilen vuosikymmenet.

Näitä kolmea objektiivia on Dpreview:n foorumeilla vuoroin kehuttu ja vuoroin haukuttu. Photozone.de-sivuston objektiivivertailuissa ei mitään suuria eroja näiden välille ole saatu. Asteikolla yhdestä viiteen kaikki sijoittuvat optisessa laadussa välille 2 - 2.2. Ja suurimmat erothan laadussa tulevat joka tapauksessa ääripäissä kuvatessa.

Tähän asti olen pärjännyt hyvin 300D:n kit-objektiivilla, mutta lisää pituutta kaipaisin linssiin. Urheilua seuratessa pääsisi helposti katsomosta käsiksi tiiviseen tunnelmaan, ja muutenkin teleobjektiivilla avautuisi uusi maailma kuvattavaksi.

Voi olla, että objektiivin hankkiminen jää vielä haaveeksi. Toisaalta nyt se tulisi hankkia, jos siiitä jotain iloa haluaisi saada. Pimeinä syys- ja talvipäivinä ei enää käsivaralta 300 millisellä objektiivilla niin vain kuvailla. Etenkin, kun 300D heittää vielä peliin 1,6x field of view cropin.

Ehkä toistaiseksi tyydyn isompiin tuoppeihin.

Digital Photography Blog uutisoi Belkinin pian julkaistavasta lisälaitteesta, joka mahdollistaa digikuvien siirron kamerasta Applen iPodiin. Hyvä, hyvä. Juuri tällaista laitteiden välistä yhteensopivuutta digitaalinen maailma kaipaa.

Kumpaa kantaisit mukana mieluummin: erillistä Digital walletia, jolla ei voi tehdä muuta kuin taltioida kuvia, vai iPodia, joka toimii myös soittimena sekä mahdollisesti digitaalisena sanelimena?

Itse en niin pitkiä kuvausreissuja tee, etteivätkö kaikki kuvat mahtuisi kameran muistikortille, mutta voin kuvitella, että monille tästä iPodin CameraLinkistä on suurta hyötyä. Jos olisin ostamassa juuri nyt mp3-soitinta, niin iPod monipuolisine lisäominaisuuksineen houkuttelisi kovasti.

Tähän asti olen suhtautunut pienellä skeptisyydellä palopuheisiin varmuuskopioinnin tärkeydestä - en enää. Pari päivää sitten lomalta tullessani yllätyin, kun tietokone ei ollut käynnistyä, vaan alkoi hälyttää ihme ääniä. Parin buutin jälkeen tilanne normalisoitui, ja hälytyskellot sammuivat. Ajattelin, ettei kyse ollut mistään vakavasta.

Tänä aamuna sama sekoilu jatkui, eikä kone käynnistynyt. Päivän ajan hermoilin töissä, ja nyt kotiin tultuani sama jatkui. Avasin koneen, tarkistin kaapelit - ei mitään näkyviä ongelmia. Käynnistysilmoituksista sain paikannettua oireet koneeni toiseen kiintolevyyn; sen irroitettua kaikki toimi mallikkaasti. Mutta kun oikeastaan kaikki tärkeät tiedostot ovat juuri tuolla levyllä… Muutaman tuskaisen hikikarpalon ja perkeleen jälkeen yhtäkkiä ongelma katosi, ja kone käynnistyi tavalliseen tapaan.

Ja sitten äkkiä varmuuskopioimaan. DVD-levyjä palaa niin, että savu nousee. Sähköpostit ym. “tärkeät” dokumentit saavat odottaa - ensimmäiseksi on pelastettava kuvat. Tilanne on sama kuin jos talo palaisi. Veikkaanpa, että hyvin monet kaappaisivat ensimmäiseksi talteen vuosien mittaa vaivalla kootut albumit.

Katsastelen nyt tilannetta ja yritän selvittää, onko kiintolevyyn enää luottamista. Onni onnettomuudessa on, että sain talteen tärkeimmät tiedostot - digikuvat vajaan kolmen vuoden ajalta. Ja voin olla varma, että tämän jälkeen peilaan kuvakansiot toiselle kovalevylleni, ja siirrän kuvat säännöllisin väliajoin dvd:lle.

Digitaalisten tiedostojen kannalta onkin äärimmäisen tärkeää huolehtia varmuuskopioinnista. On syytä turvata tiedostot ennen kuin kovalevy hajoaa - ja varma voi olla siitä, että joskus se hajoaa.

Oma netti mansikka, muu netti mustikka. Nyt kun olen päässyt jälleen jokapäiväisten tietoverkkojen maailmaan, voi helpommin seurata uutisia ja tapahtumia ja pysyä selvillä maailman menosta.

Turun Sanomat uutisoi tänä aamuna digikameramarkkinoista ja kasvavista myyntiluvuista. Uutta tietoa minulle oli, että myös järjestelmäkameroissa digi on päässyt niskan päälle, ja filmijärkkäreitä myydään yhä vähemmän. Tämä johtunee huokeista malleista, joita jo monilla valmistajilla on tarjota harrastajille. Toisaalta myös raskaamman luokan kameroita ostetaan yhä enemmän ammattilaisten käyttäessä lähes pääsääntöisesti digiä.

Kevään kohutuin tuoteuutuus on Nikonin D70, joka on testeissä saanut erinomaisia arvioita. Nikon on kuitenkin reilut puoli vuotta Canonia jäljessä, ja moni harrastaja on jo tiukasti Canonin leirissä. Nähtäväksi jää, alkavatko kaksi suurta valmistajaa julkaisemaan vuorotahtiin uusia malleja, jotka aina entistä halvempia ja monipuolisempia. Tässä kilpailussa varmaa on se, että voittajia ovat kuluttajat.

Siivous ja asioiden ja esineiden järjestelmällinen sijoittaminen eivät ole koskaan olleet minun vahvuuksiani. Fyysisen epäsiisteyden lisäksi ainainen riesa on ollut kovalevyn kansioiden sotkuisuus. Tasaisin väliajoin pidän “suursiivouksen”, jonka päätteeksi kotikansion alle tulee uusi kansio “sälää”, jonne sitten päätyvät kaikki ongelmatapaukset. Hus hus maton alle kaikki pölyt.

Digikuvien suhteen säilyttäminen on myös tärkeää. Kuvat tulisivat olla helposti löydettävistä myöhemminkin ilman, että tarvitsee koluta läpi satoja ja satoja hakemistoja ja tiedostoja. Kesäkuusta 2001 lähtien kuvatiedostoja on koneelleni kertynyt 4500-5000.

Kuvien järjestely tuottaa vaikeuksia. Aluksi arkistoin kuvat puolivuosittain omaan hakemistoonsa ja sitten hakemistot eri aihepiirien mukaan. Sittemmin ACDSeen kättöönoton jälkeen olen kansioinut kuvat päivämäärän perusteella lähtien vuodesta ja kuukaudesta aina päiviin saakka. Rationaalisina hetkinäni olen ajatellut hyödyntää ACDSeen tietokantaa kuvien lajitteluun, mutta vähäiseksi on se panostus jäänyt.

Pian huomaakin sen, kuinka tärkeää olisi kehittää järjestelmä, jossa kuvat voisi heti siirtohetkellä arkistoida jotenkin mielekkäästi. Tällöin säästytään vaivalta, kun tavarat menevät paikoilleen aina käytön jälkeen. Mutta minä en tällaiseen kurinalaiseen toimintaan taivu. Bitit jäävät lojumaan kiintolevyille aivan kuten vaatteet ja paperit pöydille ja lattialle.

Jossain vaiheessa on edessä taas “suursiivous” ja uusi kansio nimeltä “sälää”. Siihen asti kaikki hyvin.

Digikamerat ovat tänä päivänä pitkälle kehitettyjä tietokoneita. Tämä asettaa uusia haasteita hakkereille. Kun X-Box ja pleikkari ovat jo modattuja, onko seuraava kohde digikamerat?

Canon 300D:n yhteydessä on keskustelupalstoilla ollut jo puhetta kameran firmware-ohjelmiston päivittämisestä ja sitä kautta saatavista uusista ominaisuuksista. Rohkeimmat ovatkin jo tehneet kamerastaan puoliksi 10D:n. Epäilijät ovat puolestaan naureskelleet, että vielä ei päivityksellä saa 300D:n harmaata muovikuorta muutettua mustaksi metalliksi.

Vielä pari vuotta sitten HP ja Kodak luottivat digikameroissaan Digita-käyttöjärjestelmään, jolle oli tarjolla ohjelmia aina kuvausasetustyökaluista doom-peliin saakka. Jostain syystä tämä kehityslinja on tyrehtynyt nykykameroissa. Ehkä järjestelmä todettiin käytännössä liian raskaaksi ja hitaaksi.

Jos valmistajat eivät tarjoa mahdollisuutta ohjelmointiin, voi sen löytää itse. Törmäsin sivuun, jolla esiteltiin projektia asentaa Linux-järjestelmä Canonin Ixukseen. Järjestelmä onkin nimetty osuvasti Lixukseski. Vaikka sivusto ja projekti taitaakin olla enemmän vitsi kuin läpimurto Ixuksen hakkeroinnissa, nähdään vastaavaa varmasti lisää jatkossa.

Mutta mitä hyötyä kameran ohjelmiston muokkaamisella saavutetaan, on sitten eri kysymys. Kamerasta tuskin voi tehdä toimistopäätettä tai nettiselainta vain ohjelmistoa muokkaamalla. Ehkä hakkerointiyritykset ovatkin vain yksi esimerkki ihmisen jatkuvasta tiedonjanosta ja uteliaisuudesta.

Ja jos kameran hankkii, niin voisihan sillä myös keskittyä kuvaamaan.