Net.nytissä linkitettiin Photoshop-ohjeeseen, jossa esitettiin yksinkertaiset askeleet tekniikkaan, jossa kuvan kohteet saadaan astumaan “kuvan ulkopuolelle”. Pitihän sitä itsekin kokeilla pikaisesti.

Talviauringonlasku Forssan Vieremästä katsottuna Autokeitaan suuntaan. Punaisena hehkuvan auringon lämpö kuitenkin väistyy pian hyytävän sinihuurun tieltä.

Valokuvatorstain 15. haaste: Valo. Kuvaaminen ja kuvien parissa työskenteleminen on jäänyt vähemmälle viime kuukausina, mutta jos sitä yrittäisi tästä lähtien ottaa säännöllisesti osaa kollektiiviseen valokuvausriehaan.

Liikkeelle lähdetään tutusti ja turvallisesti vanhalla, joskin nyt vähän uuden muodon saavalla kuvalla.

Puoli tuntia sitten Saksa kukisti Argentiinan rangaistuslaukauksien jälkeen ja eteni mitalipeleihin jalkapallon MM-kisoissa. Pelillisesti ottelu oli varovaista pudotuspelipelaamista, mutta sydämentykytyksiä ottelu kuitenkin aiheutti. Saksaa kuvataan usein pelitavaltaan tylsäksi ja tasapaksuksi jalkapallojoukkueeksi, mutta nämä kisat ovat osoittaneet, että joukkueessa löytyy hyökkäysintoa. Viimeisimmässä ottelussa etenkin vaihdosta kentälle tullut David Odonkor sävähdytti muutamaan kertaan ketteryydellään.

Tuo ottelu sikseen. Mikä suomalaisesta näkövinkkelistä sykähdyttää on jalkapallokulttuurin laajuus ja syvyys. Pääsin ensimmäistä kertaa todistamaan kannatuskulttuurien eroja pari vuotta sitten ollessani EM-kisojen aikaan Göttingenissä Saksassa. Tuolloin pienen saksalaiskaupungin kaduilla todella aisti tunnelman, vaikka kisat käytiinkin kaukana Portugalissa. Tuorein näkökulmani fanikulttuuriin on kuitenkin lähempää: viime lauantailta Münchenistä.

Poikkesimme Keski-Euroopan reissumme keskellä Müncheniin ja seurasimme olympiastadionin screeniltä samassa kaupungissa toisaalla pelattua Ruotsi-Saksa-pudotuspeliottelua noin 20 000 saksalaisfanin kanssa. Meteli oli valtaisa ja lippuja heilui joka puolella. Jo aiemmin päivällä kaupungin kadut täyttyivät kannatuslauluja hoilaavista ja torviaan töräyttelevistä kisavieraista, jotka hymyilivät toisilleen rehdissä urheilumielessä. Mitään aggressioita tai vihamielisyyksiä en havainnut suuntaan tai toiseen. Toki tilanne olisi voinut olla herkempi, jos Ruotsin sijasta vastassa olisi ollut Hollanti tai Englanti, mutta ilonpito oli kuitenkin spontaania ja vastustajaa kunnioitettiin kaikkialla.

Metromatka Münchenin kisapuistoon oli sekin kokemus. Juna kirjaimellisesti täyttyi, eikä Marieplatzin ensipysäkin jälkeen kyytiin mahtunut enää yhtään lisämatkustajaa. Metron äänet hukkuivat kannatuslauluihin sekä kattojen ja seinien tömistelyyn. Vähääkään klaustrofobiasta kärsivä olisi ollut painajaisessaan puristuessaan vellovan ja huutavan ihmismassan keskelle ahtaassa maanalaisessa tunnelissa kulkevassa junassa.

Olympiastadionilla tunnelma repesi heti pelin alussa, kun Lukas Podolski laukoi Saksan 1-0-johtoon ja lisäsi muutama minuutti myöhemmin loppulukemiksi 2-0. Saksa voitti ja olympiastadionilla kaikuivat Podolski huudot sekä jo tutuksi tullut finaaliotteluun tähtäämisestä kertova kannatushokema “Berlin, Berlin, wir fahren nach Berlin”.

Saksalainen ja eurooppalainen kannatuskulttuuri on jotain, mitä suomalainen ei helpolla ymmärrä. Suomalaiselle kannattaminen on lajissa kuin lajissa lähinnä paikallaan mutisemista ja korkeintaan tuomarin haukkumista ja makkaran syömistä. Jo pelkästään Münchenin stadionin väriskaala paljasti omistautumisen asteen. Kovin montaa katsojaa ei löytynyt, jolla ei olisi ollut vaatetuksessaan Saksan puna-musta-valkoista väritystä tai mukanaan muuta rekvisiittaa. Suomalaisessa kannatuskulttuurissa vastaavaa nähdään lähinnä liian monen alkoholiannoksen jälkeen, jolloin vaikutelma ei välttämättä ole kovin positiivinen tai mukaansa tempaava.

Viime viikonlopun kokemusten jälkeen voin nyt hyvin kuvitella, mitä tapahtuu juuri tällä hetkellä Berliinin ja Münchenin kaduilla. Jens Lehmannin paitaan pukeutuneet kannattajat saavat selkääntaputuksia ja kollektiivinen tunteenilmaisu on ainutlaatuista.

Suuret kisat tuovat esiin tunteita: jännitystä, ällistystä, iloa, vapautumista, kyyneleitä. Ennen kaikkea urheilu yhdistää tavalla, jota on muun elämänpiirin alueelta vaikea löytää. Eikä kyse ole vain nationalismista, vaan spontaani ilonpito yhdistää kaikkia kannattajia maasta ja joukkueesta riippumatta.

Näin jääkiekon maailmanmestaruuskilpailujen ja Ruotsin voitonjuhlien jälkimainingeissa on sopiva aika tehdä katsaus läntisen naapurimme pääkaupunkiin Tukholmaan. Omalta kohdaltani Tukholman matkailu on jäänyt tuntiin laivan kannella tai pikaiseen pyrähdykseen suoraan satamaan. Nyt vietin viikonlopun kaupunkia koluten paikallisten oppaidenkin avustuksella.

Paitsi että Tukholma yllätti minut kokonsa puolesta, en myöskään osannut odottaa Pohjoismaista löytyvän yhtä hyvin säilynyttä vanhaa kaupunkikuvaa kuin mitä gamla stanissa tai osin muuallakin saatoin havaita. Jälleen kerran Suomen historiallinen köyhyys ja valtakunnan nuoruus paistoi läpi. Kyllä Suomessakin asutusta on ollut, mutta kaupunkikulttuuri on melko köykäistä, vaikka maailmaa, kuinka turkulaisittain haluaisi katsoa Helsingistä nyt puhumattakaan.

Vanhasta kaupunkikulttuurista kiinnostuneelle tuli siis jälleen yksi uusi - ehkä joidenkin mielestä ilmeinenkin - kohde perusteellisemmin tutkittavien paikkojen listalle. Ihmisvilinästä ja ostoskeskuksista en pidä, mutta kapeat kujat, mäkiset mukulakivikadut ja tunnelmalliset ravintolat ja kahvilat synnyttävät aitoa innostuneisuutta.

Jotta kirjoitus ei menisi aivan Tukholman ylistykseksi, on syytä palauttaa mieliin Lordin shokeeraava euroviisuvoitto lauantai-illalta. Olin itse Tukholmassa seuraamassa esitystä Brittiläisessä pubissa turkkilaisen henkilökunnan ja ruotsalais-suomalaisen seurueemme kera. Koko pubi syttyi kannustamaan Lordia, ja välissä annettiin myös Turkille myötätuntotaputuksia, jotta baarimikot pysyisivät hyväntuulisina eivätkä sulkisi ovia.

Jostain kumman syystä tuntui hyvältä idealta lähteä juhlimaan viisuvoittoa Sergelin torille, jossa mm. 1995 suomalaiset herättivät juhlinnallaan yleistä paheksuntaa. Yllätys oli, ettemme olleetkaan ainoita suomalaisia, vaan suihkulähteen laitamilla liehuivat Suomen liput ja ohikulkevien autojen Lordi-jytän läpi kuului suomenkielistä kannustusta ja ilakointia. Jotenkin ulkomailla tällainen juhlinta tuntuu aidommalta.

Kuvaaminen on jäänyt alkuvuodesta hävettävän vähälle. Vasta nyt kuljeskelin varsinaisesti ajan kanssa Forssan kaupunkimaisemia ikuistaen. Matka Vieremästä keskustaan on leppoisa Loimijoen rantateitä kulkien. Joki luo muutoinkin kaupungin vanhoihin katumaisemiin lämminhenkisen leiman.