Junanvaihtoa odotellessani sain tänään mahdollisuuden tarkkailla Helsinkiä reilun tunnin ajan. Pitkään aikaan en kaupungissa ja etenkään sen keskustassa ollut käynyt, joten mukavalta tuntui noinkin lyhyt aika viettää maisemia silmäillen.

Käytin aikani tehokkaasti hyväksi: kiersin töölönlahden, kävin onkosenytsitten Kaisaniemen rannoilla kuleksimassa, näin kun lähijunat ja raitiovaunut liikkuivat ja seurasin hetken ajan Kaisaniemen kentällä käytyä krikettiottelua. Näin myös Linnanmäen maailmanpyörän .

Annoksen turkulaisuutta sain hivenen ennen junan lähtöä käytyäni syömässä asematunnelin Hesellä. Joskin paikalliseen tyyliin tilasin Clubi-aterian.

Kaiken kaikkiaan pikainen kierros Helsingissä oli piristävä kokemus. Joskus pitäisi varata aikaa kunnolla ja tutustua kerrankin maamme pääkaupunkiin paremmin. Olisihan se jo yleissivistyksen vuoksi tärkeää tietää, missä ovat Kaivopuisto, Hakaniemi tai vaikkapa, mistä pääsee Suomenlinnaan.

Kävin edellisen kerran Nautelankoskella maaliskuun alussa. Reilussa parissa kuukaudessa näkymät ovat muuttuneet melkoisesti.

Luontoretken suurimmat vaikeudet koin, kun yritin etsiä reittiä joen ylitse. Opastettu polku kulkee kosken molemmin puolin, ja viime kesänä joen saattoi ylittää puisia lankunpätkiä pitkin. Tänään lankut puuttuivat ja yritin ylittää joen hypähdellen kiveltä kivelle heiluen keskellä koskea pikkukivillä tasapainoillen. Ilman kameraa olisin todennäköisesti yrittänyt uhkarohkeaa reittiä loppuun asti, mutta nyt en riskeerannut, vaan palasin kiltisti sillalle ja sitä kautta toiselle puolelle koskea.

Joskus olisi kiva vuokrata kanootti ja lähteä liikkeelle jostain Auran tienoilta, laskeutua Aurajokea pitkin aina Turkuun saakka ja nousta maihin vierasvenesatamassa, aivan oman ikkunan alla.

Tasan kahden viikon päästä olen näihin aikoihin todennäköisesti lähestymässä Göttingeniä. Suomi ja Turku jäävät taakse kahdeksi kuukaudeksi.

Ennen lähtöä täytyy kiertää läpi Turun lähialueen kivat ja näyttävät paikat. Tänään oli vuorossa Naantali, ja paluumatkalla poikkesin pikaisesti Jaaninojan alueelle.

Seuraavan parin viikona aikana retkikohteita tulevat olemaan ainakin Nautelankoski, Ispoisten uimaranta ja sen kalliot, Hirvensalo, Kakskerta, Ruissalo ja mahdolliseti Vepsä tai Maisaari.

On mielenkiintoista, miten ihmiset hahmottavat asuintilansa eri tavoin. Minulle on tärkeää opetella tuntemaan “reviiri” läpikoitaisin. Tuntemattomien ja käymättömien paikkojen löytäminen on haasteellista, mutta tuottaa suurta iloa ja ihastusta. Ja kun alueen oppii tuntemaan, on helppo palata jo tuntemilleen paikoille, kun haluaa vain irrottautua keskustan kiireestä ja melskeestä.

Pari kuvaa vielä eiliseltä kuvausreissultani.

Tänään UPS toi objektiivitilaukseni suoraan käsiini työpaikalle. Vaikeaa oli odottaa iltaan, kun mieli teki päästä kokeilemaan uutta Sigman 70-300 APO II -linssiä käytännössä.

Objektiivi tuntuu heti erittäin hyvältä. Rakenteellisesti linssi on hyvä, ja kuvanlaatukin tuntuu testikuvien perusteella minun käyttötarkoituksiini erinomaiselta. Lyhyt terävyysalue pitkillä polttoväleillä on myös mieleeni.

Ulkoilutin linssiä ensin Ruissalon Saaronniemessä ja sitten Kupittaanpuistossa ja heti perään Littoistenjärven rannan maisemissa.

300D:n kit-objektiivin kanssa Sigman 70-300-millinen muodostaa erittäin hyvän parivaljakon. I have a feeling that this is a beginning of a beautiful
friendship.

PS Täytyy vielä kiittää AC-Fotoa ystävällisestä ja ripeästä palvelusta. Näin nettikaupan tuleekin toimia.

Kevään ja kesän koittaessa tulee kamera käännettyä helposti kohti elämää pienempiä asioita, pienenpieniä pörriäisiä ja muita ötiäisiä. Makrokuvaus paljastaa maailman, jota silmä ei näe.

Tilaamani Sigma 70-300mm APO Macro Super II -objektiivin pitäisi sopia kohtalaisesti myös makrokuvaukseen. Parin kesän yrittämisten jälkeen alan vihdoinkin tajuta, ettei sillä ole väliä, pystyykö kameralla kuvaamaan kahden sentin päästä, jos kuvattavat kohteet karkaavat tähtäimestä jo hyvissä ajoin ennen tätä. Pitkän polttovälin makrokykyinen objektiivi sitä vastoin mahdollistaa kuvauksen hiukan kauempaa ja kohdetta suututtamatta.

Henkeäsalpaavan kauniit perhoskuvat ovat vielä ottamatta. Katsotaan mitä kesä tuo tullessaan.

Mustavalkokuvaukseen liittyy mielessäni kehitteiden ja kiinnitteiden tuoksuisia muistoja lapsuudesta. Pimiön hämärässä hohtavan valon alla katon rajassa roikkuu pyykkipojilla kuivumaan kiinnitettyjä kuvia; pöydät ja laatikot ovat täynnä kemikaalipulloja - osa täysiä osa tyhjiä.

Kuvausharrastukseen yllyttävistä vaikutteista huolimatta kiinnostukseni valokuvaukseen heräsi vasta digikuvauksen myötä. Siinä missä mustavalkoisuus on ollut monelle kuvansa itse vedostavalle käytännön sanelema ratkaisu, on se digikuvaajille yleisesti ottaen vieras tekniikka.

Mustavalkoisuus sopii digikuvaukseen kuitenkin siinä missä filmillekin. Mustavalkoisuus tuo kuvaan hillittyä arvokkuutta, jota ei värikuvista löydy. Harmaan sävyt pakottavat katsomaan kuvaa eri tavalla. Kuvassa on vähemmän värikylläistä maalauksellisuutta, enemmän muotoja ja harkittua sommittelua.