Turistikohteissa liikkuessa törmää jatkuvasti ihmisiin, jotka ottavat valokuvia toisistaan, maisemista ja rakennuksista. Olen mielenkiinnolla seuraillut, miten ihmiset toimivat tällaisissa kuvaustilanteissa.

Välillä ihmisiin iskee julkisilla paikoilla joukkopsykoosi: jostain paikasta on aivan pakko ottaa kuvia, kun muutkin ottavat. Kamerat kaivetaan esiin heti, kun huomataan, että muutkin kuvaavat jotain siltaa, raatihuonetta tai suihkulähdettä.

Suurimmalla osalla lomakuvaajista ei myöskään ole minkäänlaista käsitystä pokkarikameran salaman kantavuudesta. Illan hämärtyessä näkee salamavalon välähdyksiä tilanteissa, joissa salamasta ei ole kerta kaikkiaan mitään hyötyä (kaukana oleva kohde). Päinvastoin kuvasta tulee musta, kun kameran automatiikka luulee, että salaman teho riittäisi valaisemaan kohteen, vaikka se ei todellisuudessa riitä.

Kenties hauskin tapaus sattui Prahassa, jossa Kaarlen sillalla kävellessä törmäsin japanilaisperheeseen, jonka isä kantoi mukana täysimittaista jalustaa. Aina vähän väliä isä asetti jalustan tielle ja kiinnitti pienenpienen digikameransa jalustaan ja otti koko perheestä kuvan itselaukaisimella. Onhan huomattavasti vaivattomampaa raahata keskellä kirkasta päivää jalustaa ympäri ruuhkaista vanhaakaupunkia kuin pyytää jotain toista turistia näppäämään kuvan.

Lähes joka kylällä ja kaupungilla on Saksassa oma sadunhohtoinen historiansa. Tarinat ja legendat elävät kadunvarsikoristeluissa ja nähtävyyksissä, joilla Keski-Euroopassa matkaavia houkutellaan ristiin rastiin Saksaa. Satujen maailmaan halajava voi jopa kulkea läpi Saksan vievää satujen tietä.

Hameln on kuuluisa pillipiiparin tarusta. Jokainen on varmaan lukenut tai kuullut sadun Hamelniin kaupunkiin saapuvasta pillipiiparista, joka johdattaa rotat pois kylästä. Tämän päivän Hameln on täynnä merkkejä tarusta: rottapatsaita, pillipiiparin taloja, kesäteatteriesityksiä, turistiopastuksia…

Myös Göttingen liittyy tarujen maailmaan. Grimmin veljekset toimivat kaupungissa germanistiikan professoreina ja kokosivat samalla tarukokoelmaansa. Hivenen länteen kaupungista, Weser-joen toiselta puolen, pienten teitten päästä metsän keskeltä löytyy Prinsessa Ruususen linna Sababurg.

Kyseessä ei ole baijerissa sijaitseva Neuschwansteinin linna, jota Disney on käyttänyt oman Ruususen linnansa esikuvana, vaan linna, johon Grimmin veljekset perimätiedon mukaan ovat sadun liittäneet. Sababurg on Neuschwansteinia koruttomampi ja pienempi, mutta kaukana asutuksesta sijaitseva linna lumoaa mystisyydellään ja ainutkertaisuudellaan. Nykyisin Sababurgissa toimii Prinsessa Ruususen tarun ympärille rakennettu tasokas hotelli.

Praha on Tsekin pääkaupunki. Asukkaita Prahassa on n. 1,2 miljoonaa, ja 800-luvulla perustetun kaupungin pinta-ala on 496 km2. Praha on myös vertaansa vailla oleva matkailukohde.

Junamatka Göttingenistä Prahaan sujui nopsasti, ja etenkin rata Dresdenistä Elbe-joen vartta pitkin tarjosi näyttäviä jokimaisemia. Tsekkiin menevissä junissa on monien Itä-Euroopan maiden tyyliin pieniä kabinetteja käytäväpenkkirivien sijaan.

Matka sijoittui samaan iltaan, kun Tsekki pelasi jalkapallon EM-kisoissa Kreikkaa vastaan. Perille saavuttuamme suurin huolenaiheeni oli, mistä tietää, kuinka pelissä kävi. Vähitellen kadut täyttyivät Tsekin lippua heiluttelevista ja kannustushuutoja hoilaavista ihmisistä, joten ajattelin Tsekin voittaneen. Ystävällinen taksikuski kuitenkin kertoi ottelun oikean lopputuloksen 0-1 Kreikalle. Monet jalkapallon suurmaat saavat ottaa oppia tällaisesta käytöksestä. Englannissa ikkunat ja puistonpenkit olisivat saaneet kyytiä.

Praha on joka tapauksessa ainutlaatuinen kaupunki vanhoine mahtavine rakennuksineen. Kasvavista turistilaumoista ja nousevasta hintatasosta huolimatta kaupungissa on paljon nähtävää ja koettavaa. Tällä kertaa pari päivää ei riittänyt kaikkeen, mutta vanha kaupunki tuli kierrettyä moneen otteeseen, ja kenties hätkähdyttävimmän elämyksen tarjosi kaikessa kauheudessaan keskiaikaisten kidutusvälineiden museo.

Päivä Erfurtissa oli kiva: käveltiin vanhassakaupungissa, syötiin italialaista jäätelöä ja vierailtiin katedraalissa. Ankaralta sadekuuroltakin vältyttiin vierailulla paikalliseen ravintolaan.

Lopuksi pysähdyttiin paikallisessa eläintarhassa. Apinoitten, virtahepojen ja leijonien lisäksi näimme myös undulaatin ja laaman.

Ulkomailla eniten hämmästystä aiheuttavat usein pienet arkipäiväiset asiat. Saksassa esimerkiksi ovet avautuvat miten sattuu. Meidän asuntomme ulko-ovi avautuu sisäänpäin. Kun Suomessa on tottunut työntämään oven auki ulos lähtiessään, seuraa täällä avausyrityksestä nolo syleilyhetki ovenkarmien kanssa.

Myös ikkunoiden kanssa tulee välillä ongelmia, kun oikea avausmekanismi ei löydy vaikka kuinka kaiken mahdollisen tekisi. Ja yleensä tällaisissa tapauksissa oikean tavan hoksaa jotenkin sattumalta.

Saksalainen turistimainonta on yleensä melko hillittyä, mutta Göttingenin läheisyydessä sijaitsevaa Seeburger See -järveä mainostetaan esitteissä “Geologiseksi harvinaisuudeksi Euroopassa”. Uinti- ja soutelumahdollisuuksilla ihmisiä houkutteleva järvi osoittautui kuitenkin keskimääräistä suomalaista maaseutujärveä nihkeämmäksi pieneksi lammeksi. Mahdolliset geologiset harvinaisuudet jäivät vielä selvittämättä.

Järvet eivät Saksassa kuitenkaan aivan itsestäänselvyyksiä ole ja toisaalta suomalainen voisi hämmästellä, miksei täällä oteta kaikkea irti tuuheista metsistä “vuorten rinteillä”. Metsäpoluilla liikkuessa on kuin olisi Grimmin saduissa. Grimmin veljekset toimivat muuten aikanaan Göttingenin yliopistossa.

Ja kun kerta pääsin vauhtiin, niin luettelenpa vielä hajanaisia huomioita saksalaisesta kulttuurista.

Moitteita:
- Kuivauskaappi puuttuu kaikkialta.
- Pullotetuissa juomissa on pantti, mutta useita pulloja ei voi palauttaa kuin siihen kauppaan, mistä pullot on ostanut.
- Einesruokia on tarjolla kaupoissa vähän. Jos ei halua ostaa pakasteita, niin sitten pitää tehdä ruoat itse.
- Mistään ei löydä rasvatonta maitoa, ainoastaan kevytmaidon vastineita.

Kehuja (näitä Suomeen myös pliis).:
- Ihmiset tervehtivät oikeasti toisiaan rappukäytävissä ja hisseissä
- Asunnoiden lavuaareissa ja kylpyhuoneissa on reiän päälle laitettavissa “ritilät”, jotka estävät mömmöjen pääsyn putkistoon. Pieni juttu, mutta ihmetyttää, miksei asiaa ole oivallettu Suomessa.
- Moottoriteillä opastetaan huoltoasemille ja samassa kyltissä kerrotaan, kuinka pitkä matka seuraavalle asemalle on.
- Makumaito. M�llermilchin Erdbeere-juoma maistuu mahtavalle.

Lisää saksalaista kulttuuria seuraa, kunhan oleminen Göttingenissä etenee.

Matkapäiväkirjan viimeinen osuus käsittelee Montreux’tä, joka on tuttu mm. Kultainen ruusu -komediapalkinnosta. Kaupungista löytyy myös Freddie Mercuryn patsas. Mercury asui Montreux’ssä viimeiset elinvuotensa, ja Queen on levyttänytkin kaupungissa joitain albumeitaan.

Aivan järven rantaa kulkevan tien varrelta löytyy myös ihmetystä herättävä parc de Mannerheim. Vilkkaan kävelykadun varrella aukiota koristavat Suomen liput ja sinivalkoisin värein koristellut kukkakimput ja seppeleet. Selvää emme saaneet, miksi Montreux’ssä Mannerheimia juhlitaan.

Kaupungin lähellä sijaitsee kallioisella saarella Chillonin linna, jonka historia ulottuu aivan viime vuosituhannen alkuun. Nykyisellään linna on turistikohde, jossa ihmisille esitellään mm. keskiaikaisia käymälöitä sekä aseistusta. Haarniskojen perusteella muutama vuosisata sitten ihmiset ovat olleet hyvinkin pienikokoisia. Silti miekat, kirveet, peitset ja keihäät ovat sellaista kokoluokkaa, että harva niillä jaksaisi taistoon lähteä.

Muutama päivä Sveitsissä antoi hieman perspektiiviä asioihin. Reissun jälkeen Göttingen ja Saksa tuntuvat niin pieniltä, tutuilta ja kotoisilta paikoilta.

Elämänlaatua parantaa oman nettiyhteyden saaminen, joskin ainoastaan modeemilinjan kautta. Mainitsemisen arvoista on myös se, että 6.6. sivuille eksyi 10 000 kävijä sitten helmikuun ensimmäisen päivän. Nyt sitten täytyy suunnata kohti seuraavia merkkipaaluja.