Uusi kevät, uusi asunto, uusi auringonlasku.

Sarjassa itsestään selviä kulttuurikohteita. Lähes päivittäin turistibussit kiidättävät japanilaisia, venäläisiä ja kotimaisiakin nähtävyyden ihailijoita tuomiokirkon ympärille. Pokkarit laulavat ja salamavalot soivat. Katseet kääntyvät korkeuksiin, ja rappusten määrää laskeskellaan.

Joka joulu tuomiokirkon eteen raahataan joulukuusi. Aluksi ihmettelin tätä, koska kuusi ei vaikuta kovinkaan korkealta ja juhlavalta massiivisen kivikirkon rinnalla. Nyttemmin olen oppinut nauttimaan päivittäisen työmatkani varrella pimeästä hämärästä ja ylöspäin suunnatuista valonheittimistä, sumuisesta ilmasta, joka peittää tornin huipun, kuusesta kynttilävaloineen.

Unikankareen kukkulan päälle rakennettu Tuomiokirkko on Turun sydän, kaupungin maamerkki Aurajoen mutkassa. Kun elokuussa 1998 saavuin Turkuun yksinäni auto täynnä muuttotarvikkeita 670 kilometrin matkan takaa, oli tuomiokirkon tornin näkeminen Satakunnantien suunnasta tullessa voimakas elämys. Tämä oli se Turku, jonne olin tullut.

Uskonnottomalle tuomiokirkko ei edusta uskonnollisuutta, vaan yhteyttä historiaan ja kulttuuriin. Tuomiokirkko on nähnyt uskonpuhdistuksen aiheuttamat yhteiskunnalliset muutokset ja suomen kirjakielen synnyn, Turun palot ja novgorodilaisten ryöstöretket, Turun akatemian perustamisen ja akateemisen kulttuurin nousun. Tuomiokirkko on eräänlainen reliikki, joka jo olemuksellaan rauhoittaa ja tuo vakaan vastapainon vilkkaalle kaupungille.

Työhuoneen ikkunasta avautuu maisema sisäpihalle, jossa puut ovat valkoisena tuoreesta lumesta. Kaupunki on näin saanut ensimmäisen lumipeitteensä, joka toivottavasti pysyisi ainakin muutaman päivän ajan. Ilmatieteenlaitos lupailee jo, että lähipäivinä olisi Turkuunkin pakkasia luvassa.

Talven (tai syksyn) ensimmäiset lumet ovat aina hieno juttu. Harmi vain, että etelässä lumisade on useammin märkää ja raskasta kuin kepeää, kylmänkuivaa ja hennosti maiseman peittävää. Muistan kuinka viitisen vuotta sitten Turkuun muuttaessani hämmästelin ja kummastelin aidosti sitä, miksi kaupunkilaiset käyttävät sateenvarjoja silloin kun sataa lunta.

Kuva lumisesta Aurajoesta on viime helmikuulta.

Turun urheilupuiston ympäri kulkevan “Karikon lenkin” reunamilla hyppivät oravat. Lintulaudat notkuivat, kun tiaisten sijaan ruokailemassa olikin kolme oravaista, jotka välillä vakavan luontoisestikin kilvoittelivat ateriointipaikan herruudesta.

Jokirannassa puolestaan päivystivät pulut ja hanhet, jotka etsivät oletettavasti Martinisillan grillistä lähtöisin olevia herkkupaloja rantatieltä.

Mitä voi tehdä Helsingissä, kun aikaa on vajaat 12 tuntia?
- Kuljeskella keskustan kaduilla, hämmästellä väenpaljoutta ja McDonaldsin aamiaislistoja, tunnelmoida kauppatorin kalakojuilla, vaikkei kalasta tykkääkään, kävellä pitkin kaivopuistoa ja tähtitorninmäkeä, nähdä ministeriöiden toimirakennuksia, sattua paikalle, kun Yle kuvaa jotain, nähdä julkkiksia, kuunnella katusoittajia asematunneleissa, seurailla raitiovaunujen kulkua ja kuunnella, kun metro suhisee jossain.

Helsinki on minulle yhtä aikaa tuttu ja vieras. Toisaalta kaupungista puhutaan ja kirjoitetaan kaikkialla, mutta käytännön kokemukset pääkaupungistamme minulta suuremmin puuttuvat. Osaan luetella Helsingin kaupunginosia Kampista Kaisaniemeen ja Kallioon. Helsinki-tuntemus on ikään kuin osa yleissivistystä. Kirjallisuudessa Helsingin kaupunginosia ja paikkoja romantisoidaan ja fiktiivistetään. Samoin lauluissa puhutaan Sörkan laitakaduista ja Rööperistä. Monopolia pelanneet tuntevat Korkeavuorenkadun, Erottajan sekä Bulevardin.

Stadin raitiovaunujen ja ihmismassojen täyttämä viikonloppuhysteriä ja kaiken ympärillä olevan oudoksunta ja tarkkailu eivät olleet kuitenkaan reissuni päämäärät. Ensisijainen tarkoitukseni oli mennä katsomaan jalkapallon Suomen cupin loppuottelua FC Hämeenlinna - FC MyPa. Tiukan kamppailun jälkeen MyPa vei voiton 1-2, kuten sen pitikin viedä.

Helsingistä parempaa otetta haetaan vielä joskus myöhemmin.

Syksy on varsin verratonta aikaa. Yleisesti syksyyn liitetään pimeys ja tunnelmallisuus ja hämärä talven odotus. Viime päivät ovat kuitenkin olleet kirkkaampia ja valoisampia kuin mikään koskaan missään. Aurinko paistaa matalalta iltapäivällä kuin keväällä konsanaan, ja kaiken kruunaavat kullankeltaisena merenä rantapenkereet täyttävät, puista tippuneet lehdet. Tätä ei enää kovin montaa päivää ole aikaa ihailla.