Joskus voi vain hymyillä.

Viikonloppuna vietimme mökki-iltaa Ähtärissä Mesikämmen-hotellin läheisyydessä. Veteen en hyvistä aikeistani huolimatta rohjennut, ja takka savutti niin, että se todettiin käyttökelvottomaksi. Muuten mökkielämä viehätti tuttuun tyyliinsä.

Ähtäri tarjosi myös ulkoilua luontopoluilla. Parisuhteemme molemminpuoliset appivanhemmat saivatkin tapaamiselleen myös liikunnallista sisältöä.

Ja kun Ähtärissä oltiin, niin eläinpuistossa täytyi tottakai käydä. Ahmat, saukot, pöllöt ja karhut tuli nähtyä ja samalla myös jokunen hivenen eksoottisempi eläin. Sinnikkäistä yrityksistä huolimatta papukaijat Manu ja Kalle eivät kuitenkaan suostuneet tervehdyksiä päästämään.

1970- ja 80-lukujen taitteissa syntyneiden lapsuuteen liittyy tiiviisti Commodore 64. Peleissä ei tuolloin vaadittu hiiren ja 44 pikanäppäimen yhtäaikaista koordinaatiota ja kolmiulotteisen äänimaailman ja 3d-efektien täyttämän visuaalisen ilotulituksen hallintaa, vaan huipputulokseen vaadittiin lähinnä kahta asiaa: kestävää rannetta ja oikeaa ajoitusta.

Eilisillalla kisailtiin ensin Track and Fieldissä, jossa mm. heitettiin moukaria liki 100 metriä, ja pituudessakin voittotulos oli lähempänä 11 metriä kuin 10:ä. Kuitenkin vasta Winter Games saavutti jakamattoman suosion maskuliinisen seurueemme joukossa. Vieläkin minulle on täysi mysteeri, millä tavalla taitoluistelussa hyviä pisteitä voisi saada. Mutta etenkin pelin ampumahiihto-osuus on yksi tietokonepelihistorian onnistuneimpia (tai kuinkas monta ampumahiihtopeliä muutenkaan tiedätte…?).

C64 opettaa myös nöyryyttä ja kärsivällisyyttä. Ensin odotellaan muutama minuutti pelin latautumista ja sen jälkeen toivotaan, ettei peli kaadu juuri ratkaisuhetkillä. Mutta mitäs tuosta. Teletappien sanoin - “uudestaan”.

Junanvaihtoa odotellessani sain tänään mahdollisuuden tarkkailla Helsinkiä reilun tunnin ajan. Pitkään aikaan en kaupungissa ja etenkään sen keskustassa ollut käynyt, joten mukavalta tuntui noinkin lyhyt aika viettää maisemia silmäillen.

Käytin aikani tehokkaasti hyväksi: kiersin töölönlahden, kävin onkosenytsitten Kaisaniemen rannoilla kuleksimassa, näin kun lähijunat ja raitiovaunut liikkuivat ja seurasin hetken ajan Kaisaniemen kentällä käytyä krikettiottelua. Näin myös Linnanmäen maailmanpyörän .

Annoksen turkulaisuutta sain hivenen ennen junan lähtöä käytyäni syömässä asematunnelin Hesellä. Joskin paikalliseen tyyliin tilasin Clubi-aterian.

Kaiken kaikkiaan pikainen kierros Helsingissä oli piristävä kokemus. Joskus pitäisi varata aikaa kunnolla ja tutustua kerrankin maamme pääkaupunkiin paremmin. Olisihan se jo yleissivistyksen vuoksi tärkeää tietää, missä ovat Kaivopuisto, Hakaniemi tai vaikkapa, mistä pääsee Suomenlinnaan.

Pinja on pieni iloinen tyttö, joka ei kauaa paikallaan pysy; kulkee ympäriinsä ja tutkii paikkoja, oppii maailmaa. Terveisiä vanhemmille.

Myllykosken reissu käynnistyi urheilullisissa merkeissä, kun suuntasimme Kotkaan FC KooTeePeen ja MyPan otteluun. MyPa hävisi, mutta sain tilaisuuden näpsiä muutamia kuvia katsomosta käsin.

Urheilukuvaus on taiteen laji sinänsä. Tilanteet vaihtelevat nopeasti ja ratkaisevat hetket mitataan sekunnin sadasosissa. Yritäpä siinä tallentaa juuri se hetki, kun pallo kopsahtaa päähän, ja pusku suuntautuu kohti alakulmaa.

Footbag on hivenen jalkapalloa staattisempi laji, mutta silmä tarkasti kiinni etsimessä saa sitäkin kuvata. On mielenkiintoista, miten vasta jälkeenpäin kuvista todella huomaa, millaisia liikkeitä “pallon pompottelun” aikana tulee tehtyä.