TYKS:n synnytysosaston taululle lisättiin vuosi sitten 23.4.2007 hieman ennen keskiyötä maanantai-illan viimeinen sukka pienen poikalapsen syntymisen merkiksi. Vuoden aikana meidän kotiimme on ilmestynyt pienenpieni sukka jos toinenkin - ja sitäkin runsaammin uuden elämän ihmettelyä.

Enempää ajan hetkellisyyteen kajoamatta voi todeta, että joskus 12 kuukautta on aika kahden silmänräpäyksen tai blogimerkinnän välissä. Pienen ihmisen elämässä se aika on ikuisuus, jona uinuvasta viirusilmästä kasvaa kujeileva ja kävelemään opetteleva pikkupoika - itsenäinen ihmisen alku.

Vanhemmille uusi elämänrytmi on tuntunut jopa yllättävän luonnolliselta kaikkine vaikeuksineen, ja eron aiempaan elämään huomaa lähinnä siitä, että nykyään tulee ihmeteltyä, miten aiemmin ajan saikaan kulumaan, kun saattoi tehdä lähes mitä vain lähes milloin tahansa. Tänä päivänä oma aika on teoreettinen käsite ja omat toimet ovat kiinni paljon enemmästäkin kuin siitä, mitä viitsii ja jaksaa tehdä.

Isyys on tuonut mukanaan aivan uudenlaisia tunteita: ylpeyttä, rakkautta, välittämistä, innostumista mutta myös huolehtimista ja pelkoa. Rooli on vanhentanut vuosilla ja lisännyt vastuuta, mutta toisaalta pikkumiehen mukana on päässyt uudelleen lasten maagiseen maailmaan leikkeineen ja välittömine tunteidenpurkauksineen.

Sen tässä on viimeisien kuukausien aikana oppinut, että ilo on vain mielentila, ja yksinkertaisimmatkin asiat voivat tuoda hymyn huulille.