Puoli tuntia sitten Saksa kukisti Argentiinan rangaistuslaukauksien jälkeen ja eteni mitalipeleihin jalkapallon MM-kisoissa. Pelillisesti ottelu oli varovaista pudotuspelipelaamista, mutta sydämentykytyksiä ottelu kuitenkin aiheutti. Saksaa kuvataan usein pelitavaltaan tylsäksi ja tasapaksuksi jalkapallojoukkueeksi, mutta nämä kisat ovat osoittaneet, että joukkueessa löytyy hyökkäysintoa. Viimeisimmässä ottelussa etenkin vaihdosta kentälle tullut David Odonkor sävähdytti muutamaan kertaan ketteryydellään.

Tuo ottelu sikseen. Mikä suomalaisesta näkövinkkelistä sykähdyttää on jalkapallokulttuurin laajuus ja syvyys. Pääsin ensimmäistä kertaa todistamaan kannatuskulttuurien eroja pari vuotta sitten ollessani EM-kisojen aikaan Göttingenissä Saksassa. Tuolloin pienen saksalaiskaupungin kaduilla todella aisti tunnelman, vaikka kisat käytiinkin kaukana Portugalissa. Tuorein näkökulmani fanikulttuuriin on kuitenkin lähempää: viime lauantailta Münchenistä.

Poikkesimme Keski-Euroopan reissumme keskellä Müncheniin ja seurasimme olympiastadionin screeniltä samassa kaupungissa toisaalla pelattua Ruotsi-Saksa-pudotuspeliottelua noin 20 000 saksalaisfanin kanssa. Meteli oli valtaisa ja lippuja heilui joka puolella. Jo aiemmin päivällä kaupungin kadut täyttyivät kannatuslauluja hoilaavista ja torviaan töräyttelevistä kisavieraista, jotka hymyilivät toisilleen rehdissä urheilumielessä. Mitään aggressioita tai vihamielisyyksiä en havainnut suuntaan tai toiseen. Toki tilanne olisi voinut olla herkempi, jos Ruotsin sijasta vastassa olisi ollut Hollanti tai Englanti, mutta ilonpito oli kuitenkin spontaania ja vastustajaa kunnioitettiin kaikkialla.

Metromatka Münchenin kisapuistoon oli sekin kokemus. Juna kirjaimellisesti täyttyi, eikä Marieplatzin ensipysäkin jälkeen kyytiin mahtunut enää yhtään lisämatkustajaa. Metron äänet hukkuivat kannatuslauluihin sekä kattojen ja seinien tömistelyyn. Vähääkään klaustrofobiasta kärsivä olisi ollut painajaisessaan puristuessaan vellovan ja huutavan ihmismassan keskelle ahtaassa maanalaisessa tunnelissa kulkevassa junassa.

Olympiastadionilla tunnelma repesi heti pelin alussa, kun Lukas Podolski laukoi Saksan 1-0-johtoon ja lisäsi muutama minuutti myöhemmin loppulukemiksi 2-0. Saksa voitti ja olympiastadionilla kaikuivat Podolski huudot sekä jo tutuksi tullut finaaliotteluun tähtäämisestä kertova kannatushokema “Berlin, Berlin, wir fahren nach Berlin”.

Saksalainen ja eurooppalainen kannatuskulttuuri on jotain, mitä suomalainen ei helpolla ymmärrä. Suomalaiselle kannattaminen on lajissa kuin lajissa lähinnä paikallaan mutisemista ja korkeintaan tuomarin haukkumista ja makkaran syömistä. Jo pelkästään Münchenin stadionin väriskaala paljasti omistautumisen asteen. Kovin montaa katsojaa ei löytynyt, jolla ei olisi ollut vaatetuksessaan Saksan puna-musta-valkoista väritystä tai mukanaan muuta rekvisiittaa. Suomalaisessa kannatuskulttuurissa vastaavaa nähdään lähinnä liian monen alkoholiannoksen jälkeen, jolloin vaikutelma ei välttämättä ole kovin positiivinen tai mukaansa tempaava.

Viime viikonlopun kokemusten jälkeen voin nyt hyvin kuvitella, mitä tapahtuu juuri tällä hetkellä Berliinin ja Münchenin kaduilla. Jens Lehmannin paitaan pukeutuneet kannattajat saavat selkääntaputuksia ja kollektiivinen tunteenilmaisu on ainutlaatuista.

Suuret kisat tuovat esiin tunteita: jännitystä, ällistystä, iloa, vapautumista, kyyneleitä. Ennen kaikkea urheilu yhdistää tavalla, jota on muun elämänpiirin alueelta vaikea löytää. Eikä kyse ole vain nationalismista, vaan spontaani ilonpito yhdistää kaikkia kannattajia maasta ja joukkueesta riippumatta.

Budapest näyttäytyy rosoisempana ja viimeistelemättömämpänä kuin kuninkaallisen vaurauden keskuskaupunki Wien. Talot ja puistot ovat hoitamattomampia, eikä kulta kimaltele edes Budan linnavuoren palatsissa samalla tavoin kuin Hofburgissa tai Schönbrunnissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita lainkaan sitä, että Budapest häviäisi vertailun Wienille.

Toki Budapestissäkin on loistokkuutensa ja linnoituksensa sekä vanha kaupunki kapeine kujineen ja Pestin ihmisten täyttämät ostoskadut. Hienointa kaupungissa on kuitenkin rento meininki ja välittömyys, jonka kaduilla kulkiessa aistii. Jos Wien oli ulkokorea ja kaunisteleva, kulkee Budapest selkä väärässä ja pilke silmäkulmassa. Lisäksi siinä missä Tonava oli Wienissä ydinkaupungin sivussa ja statistin roolissa kaupunkikuvallisesti, pääsee joki Budapestissä täyteen kukoistukseensa kulkien Budan ja Pestin välissä kaupungin keskustaa ja näyttäviä rantoja halkoen.

Musiikki on unkarilaisille tärkeä asia, minkä huomaa Budapestin kaduilla kulkiessa. Katusoittajat ja konsertit luovat rennon äänimaailman, jossa on mukava nauttia hellepäivästä.

Mikään entisaikojen huokea hintaparatiisi ei EU-maan pääkaupunki enää ole. Etenkin vanhan kaupungin ja pääostoskatujen hintataso on tavallisten EU-kaupunkien luokkaa. Kuitenkin hieman syrjemmälle mentäessä alkaa forinteilla saada yhä enemmän.

Eräs Budapestin erikoisuuksista on kylpylöiden runsaus. Turkkilaisvallan jälkeensä jättämästä kulttuurista nauttii koko kansa sekä uteliaat turistit. Suomalaisesta järjestelmällisyydestä käsin katsottuna jotain hiomista tosin vielä olisi. Erääseenkin kylpylään ostetaan ensin lippu, jonka jälkeen jonotetaan pukuhuoneisiin pääsyä. Lokeroissa ei olekaan valmista avainrenksua, vaan vaatteiden vaihdon jälkeen virkailija sulkee oven yleisavaimella ja antaa pelkän numerolaatan, jonka luku ei edes vastaa lokeron numeroa ja jonka virkailija raapustaa liidulla lokeron taustapuolen tauluun. Pois lähtiessä sama toisinpäin, ja lopuksi kylpijä saa vielä hyvitystä alussa maksamastaan hinnasta riippuen siitä, kuinka lyhyen aikaa on kylpylässä viihtynyt. Kätevää? Ei ehkä. Omalaatuista? Kyllä vain.

Viinilasillisen, Wienerschnitzelin ja Sacher-kakun jälkeenkin Wien jaksaa yllättää. Kaupunkin keskusta on yhtä palatsia ja korttelia ja kauniit rakennukset eivät lopu kesken kauemmas mennessäkään. Schönbrunnin palatsi ihmetyttää ja pistää ajattelemaan, millainen vauraus Habsburg-hallitsijoilla olikaan ympärillään.

Wien on kuitenkin muutakin kuin ylellisiä palatseja. Kaupungin reunaosat ulottuvat viiniviljelmien peittämään Wienerwaldiin, jossa metsäisten vuoristomaisemien keskellä pienet tiet risteilevät ylöspäin. Olen juuri paikallisessa hostellissa, ja pian suuntaamme kohti Rinzingiä ja Kahlenbergiä, joissa on myös paljon pieniä, perhevetoisia viinitarhureiden Heurigen-viinitupia, joissa voi istahtaa alas tuoretta viiniä ja paikallista ateriaa nauttimaan.

Huomenna kuljemme Tonavaa pitkin jokilaivalla Budapestiin, jossa vietämme viisi päivää. Kaupunkiin on luvattu viikonlopulle ja alkuviikoksi aurinkoa ja 33 asteen hellettä. Budapestissä onneksi riittää kylpylöitä, joihin voi mennä viilentymään helteen keskellä.

Arkielämässä on muutamia toistuvia ja energiaa kuluttavia toimenpiteitä, joihin toivoisi tavalla tai toisella helpotusta. Jos pesukoneet, kuivausrummut, astianpesukoneet, pölynimurit ym. kotitöitä helpottavat kodinkoneet on jo hankittu, jää jäljelle kuitenkin ainakin yksi päivä toisensa jälkeen täysin manuaalisesti tehtävä ja vähemmän järjestelyintoista henkilöä henkisesti ja fyysisesti rasittava työ: pestyjen ja kuivattujen vaatteiden viikkaaminen siististi kaappiin.

Niksi-pirkat ovat vinkkejä pullollaan, mutta tällä kertaa apu löytyi Googlen videoista. Paidanviikkauskone tekee hämmästyttävän helposti asian, jonka parissa muutoin ärräpäät helposti lentävät. Kokeilunhaluisena ihmisenä halusin tietysti katsoa, miten homma hoituu käytännössä.

Varastosta löytyi sopivankokoinen pahvilaatikko, ja työkalupakista ilmastointiteippiä, joten oli aika alkaa töihin. Suurinpiirtein puolen tunnin työn jälkeen käytössäni oli paidanviikkauskone, ja seuraavan 15 minuutin jälkeen siististi järjestelty paitahylly. Parhaimmillaan kone on t-paitojen ja kauluspaitojen viikkauksessa, mutta myös paksumpien paitojen taittelu onnistuu yllättävän hyvin.

Kuvasarja paidan kulusta koneen läpi hyllylle: