Näin jääkiekon maailmanmestaruuskilpailujen ja Ruotsin voitonjuhlien jälkimainingeissa on sopiva aika tehdä katsaus läntisen naapurimme pääkaupunkiin Tukholmaan. Omalta kohdaltani Tukholman matkailu on jäänyt tuntiin laivan kannella tai pikaiseen pyrähdykseen suoraan satamaan. Nyt vietin viikonlopun kaupunkia koluten paikallisten oppaidenkin avustuksella.
Paitsi että Tukholma yllätti minut kokonsa puolesta, en myöskään osannut odottaa Pohjoismaista löytyvän yhtä hyvin säilynyttä vanhaa kaupunkikuvaa kuin mitä gamla stanissa tai osin muuallakin saatoin havaita. Jälleen kerran Suomen historiallinen köyhyys ja valtakunnan nuoruus paistoi läpi. Kyllä Suomessakin asutusta on ollut, mutta kaupunkikulttuuri on melko köykäistä, vaikka maailmaa, kuinka turkulaisittain haluaisi katsoa Helsingistä nyt puhumattakaan.
Vanhasta kaupunkikulttuurista kiinnostuneelle tuli siis jälleen yksi uusi – ehkä joidenkin mielestä ilmeinenkin – kohde perusteellisemmin tutkittavien paikkojen listalle. Ihmisvilinästä ja ostoskeskuksista en pidä, mutta kapeat kujat, mäkiset mukulakivikadut ja tunnelmalliset ravintolat ja kahvilat synnyttävät aitoa innostuneisuutta.
Jotta kirjoitus ei menisi aivan Tukholman ylistykseksi, on syytä palauttaa mieliin Lordin shokeeraava euroviisuvoitto lauantai-illalta. Olin itse Tukholmassa seuraamassa esitystä Brittiläisessä pubissa turkkilaisen henkilökunnan ja ruotsalais-suomalaisen seurueemme kera. Koko pubi syttyi kannustamaan Lordia, ja välissä annettiin myös Turkille myötätuntotaputuksia, jotta baarimikot pysyisivät hyväntuulisina eivätkä sulkisi ovia.
Jostain kumman syystä tuntui hyvältä idealta lähteä juhlimaan viisuvoittoa Sergelin torille, jossa mm. 1995 suomalaiset herättivät juhlinnallaan yleistä paheksuntaa. Yllätys oli, ettemme olleetkaan ainoita suomalaisia, vaan suihkulähteen laitamilla liehuivat Suomen liput ja ohikulkevien autojen Lordi-jytän läpi kuului suomenkielistä kannustusta ja ilakointia. Jotenkin ulkomailla tällainen juhlinta tuntuu aidommalta.