Kevään ja lämpimien päivien myötä olen saanut kipinän kuntoiluharrastukseen. Levottomana sieluna en jaksa järjestelmällisesti harrastaa mitään yhtä tiettyä lajia, joten pyrin kompensoimaan tätä määrätietoisuuden puutetta lajivalikoiman kasvattamisella, jolloin mieli saa tarpeeksi erilaista virikettä. Lähinnä kysymykseen tulevat pallopeleille ja joukkuelajeille myönteisen sosiaalisen ympäristön puutteen johdosta lenkkeily, rullaluistelu, uinti ja pyöräily, joista viimeisin tuntuu kaikista mielekkäimmältä. Saahan pyörän päällä erinomaisen mahdollisuuden tutustua lähiseutuihin.

Tänään matka suuntautui Tammelaan, josta jatkoin Saaren kansallispuistoon, jonne täytyy myöhemmin ehdottomasti palata patikoimaan. Kartatta kulkien reitiltä erehdyksen vaara on aina olemassa, ja tällä kertaa kartanmuistelijan inhimillinen erehdys johti siihen, että matkani kasvoi noin 15 kilometrillä suunnitellusta ja pääsin tutustumaan mäkiseen ja mutkaiseen keskellä korpimetsää kulkevaan pikkutiehen. Virhe oli loppujen lopuksi onni onnettomuudessa, sillä uudelta reitiltä löytyi Ruostejärven ranta ja Hämeen luontokeskus. Myös Ruostejärvelle on palattava myöhemmin eväiden kanssa.

Nyt saa hyvällä omallatunnolla löhöillä hetken sohvalla kasvojen punotusta laskien ja pohkeiden polttelua tunnustellen. Mutta mukavaa pyöräily on. Kuntoilu on parhaimmillaan silloin, kun sitä ei ajattele kuntoiluna.

Polkupyörän matkamittari kertoo, että reitin pituus oli 54,34 kilometriä. Keskinopeudeksi muodostui 23,8 km/h, kun taas parhaimmillaan mittari nousi lukemiin 45,8 km/h.