Lehtikuvaajat ovat ammattiryhmä, jonka toimeentulo on viime vuosina hiipunut. Liekö sitten syynä teknologian kehittyminen ja helppokäyttöiset digikamerat, mutta etenkin sanomalehdissä julkaistuista kuvista yhä pienemmän osan ottavat varsinaiset kuvaajat. Nimike kuvaava toimittaja on yleistynyt, ja toimittajalta vaaditaankin myös kuvauksellisia ansioita.

Sfnet.harrastus.valokuvaus.digi -uutisryhmässä keskustellaan (taas) ammattikuvaajien työstä. Toisella puolella ovat perinteiset ammattikuvaajat, joiden mielestä kuvat ovat journalistisessa ilmauksessa vähintään yhtä tärkeässä roolissa kuin teksti. Käsitysten taustalla on väite: vain ammattikuvaaja osaa ottaa kuvajournalistisesti laadukkaita lehtikuvia > yhä useammin kuvaajina käytetään toimittajia > lehtikuvien laatu kärsii.

Epälojaalit, ahneet toimittajat?

Vaikka hyväksyn väitteen, että tietyn ammattikunnan työn sisällyttäminen toisten tehtäviin heikentääkin jossain määrin tähän erikoisalaan kuuluneiden tehtävien laatua, en kuitenkaan voi täysin hyväksyä ammattikuvaajien valituksia kuvaavien toimittajien epälojaaliudesta tai opportunistisuudesta. Sen ymmärrän, että syytösten takana on huoli oman ammattikunnan toimeentulosta ja tulevaisuudesta. Päätökset tekevät kuitenkin aivan muut henkilöt kuin “kuvaajien leipää syövät ahneet toimittajat”.

Minä näen asian niin, että mediat etääntyvät toisistaan enenevässä määrin. Sanomalehtien merkitys on lähinnä dokumentaarinen ja tiedottava - ei niinkään taiteellisesti säväyttävä. Tarve erillisille lehtikuvaajille ei niinkään ole syntynyt halusta parantaa kuvien laatua, vaan siitä, ettei kuvaustekniikkaa ja -välineistöä aikaisemmin kovin moni hallinnut. Ammattilaisten käden jälki ja varma, laadukas työpanos tulivat ikään kuin paketissa mukana.

Tänä päivänä kameran käyttö ei kuitenkaan vaadi perustasolla valtavia ponnisteluja, joten on ymmärrettävää, että sanomatalot miettivät uudelleen palkatun henkilökunnan työn arvoa ja ainutlaatuisuutta. Jos ammattikuvaajan käyttö ei tuo julkaisulle varsinaista lisäarvoa, niin miksi erillistä kuvaajaa pitäisi siis käyttää? Ja vaikka hyväksytään lähtökohta, että ammattikuvaaja ottaa laadukkaamman kuvan, niin millä tavalla tämä ammattimainen näkemys pääsee esiin esim. lehtikuvassa, jossa kaksi poliitikkoa poseeraavat tai jossa esitellään rakennettavana olevaa ostoskeskusta? Satunnainen lukija ei pysty mitenkään erottamaan, minkä kuvan on ottanut ammattikuvaaja ja minkä kuvaava toimittaja.

Visuaalisuus arvostetumpaa kuin koskaan

Ammattikuvaajille on edelleen työtä tehtävänä. Aikakauslehdet erottuvat entistä enemmän sanomalehdistöstä, ja mm. kuvien niin tekninen kuin taiteellinenkin laatu on yksi tärkeä tekijä. Samoin erilaiset mainoskuvat ovat lisääntyneet ja taiteelliset kuin myös dokumentaarisetkin kuvateokset. Se että kuvaajia käytetään sanomalehdissä yhä vähemmän on jossain mielessä valitettavaa, mutta kehitys on kuitenkin väistämätön.

Mitä kuvaviestinnän laadun romahtamiseen tulee, niin tätäkin väitettä ihmettelen. Omasta mielestäni elämme aikaa, jolloin visuaalisuus on viestinnässä arvostetumpaa kuin koskaan. Tämä koskee yhtä lailla tuotettua grafiikkaa, väripainon yleistymistä ja taiton monipuolisuutta kuin myös digitaalisen valokuvauksen myötä kuvien korkeaa laatua.