Satujen Saksa

Lähes joka kylällä ja kaupungilla on Saksassa oma sadunhohtoinen historiansa. Tarinat ja legendat elävät kadunvarsikoristeluissa ja nähtävyyksissä, joilla Keski-Euroopassa matkaavia houkutellaan ristiin rastiin Saksaa. Satujen maailmaan halajava voi jopa kulkea läpi Saksan vievää satujen tietä.

Hameln on kuuluisa pillipiiparin tarusta. Jokainen on varmaan lukenut tai kuullut sadun Hamelniin kaupunkiin saapuvasta pillipiiparista, joka johdattaa rotat pois kylästä. Tämän päivän Hameln on täynnä merkkejä tarusta: rottapatsaita, pillipiiparin taloja, kesäteatteriesityksiä, turistiopastuksia…

Myös Göttingen liittyy tarujen maailmaan. Grimmin veljekset toimivat kaupungissa germanistiikan professoreina ja kokosivat samalla tarukokoelmaansa. Hivenen länteen kaupungista, Weser-joen toiselta puolen, pienten teitten päästä metsän keskeltä löytyy Prinsessa Ruususen linna Sababurg.

Kyseessä ei ole baijerissa sijaitseva Neuschwansteinin linna, jota Disney on käyttänyt oman Ruususen linnansa esikuvana, vaan linna, johon Grimmin veljekset perimätiedon mukaan ovat sadun liittäneet. Sababurg on Neuschwansteinia koruttomampi ja pienempi, mutta kaukana asutuksesta sijaitseva linna lumoaa mystisyydellään ja ainutkertaisuudellaan. Nykyisin Sababurgissa toimii Prinsessa Ruususen tarun ympärille rakennettu tasokas hotelli.

—–
Hamelnin rotta: Canon EOS 300D, Sigma 70-300mm APO II @149mm, 1/2500, F5, ISO200
Sababurg: Canon EOS 300D, Canon EF-S 18-55mm @34mm, 1/15, F5, ISO1600


Jätä kommentti

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>