Sveitsi todellakin on ihmeellinen maa. Yhdessä hetkessä ajaa autoa reilun kahden kilometrin korkeudessa vuoristoteillä lumivallien välissä, ja hetken päästä makoilee uimarannalla palmujen katveessa helteestä nauttien.

Matkasimme Genevestä Luganoon, ja ajomatka olisi ollut hyvinkin ripeä ellei Alppien Simplonin ylitysalueella olisi ollut parin tunnin ruuhkaa Sveitsin ja Italian rajalla ja jollemme olisi tämän jälkeen aikaa säästääksemme valinneet Pohjois-Italian Domodossolasta Sveitsin Locarnoon “oikotietä”, joka todellakin on kapein ikinä maailmassa julkiseksi tieksi kelvannut polku, jonka toisella puolella on pystysuora kallio ja toisella suora pudotus laaksoon. Ja kun 90 asteen kulman takaa täydellisestä pimennosta paikalliset suharit kaahaavat miljoonaa, tulee suomipojalle ikävä kotimaan tasaisia teitä.

Reitistä selvittyämme Lugano tarjosi kaikkea samaa kuin tunnetuimmat rantalomakohteet ja paljon enemmän: aurinkoa, kauniita vuoristomaisemia, ravintoloita ja ennen kaikkea rentoa meininkiä. Jos aikaa olisi ollut enemmän olisimme voineet poiketa nopeasti lyhyen matkan päähän Milanoon, mutta tällä kertaa yksi ilta ja päivä vietettiin täysin Luganossa.

Jos menomatka Luganoon oli mielenkiintoinen, ei paluu jäänyt yhtään vähemmälle. Selvittyämme moottoritielle päätimme säästää aikaa uudella reittivalinnalla. Nufenen ylityspaikan ollessa suljettu suuntasimme St. Goddartin ja Furkan ylityspaikoille. Matka tyssäsi heti alkuunsa, kun yritimme väistää vuoret alittavaan tunneliin joutumista ja ensinäkemältä kelpo kaista osoittautui myöhemmin laittomaksi, mikä herätti paikallisen poliisin mielenkiinnon. Tunnin “neuvottelun” jälkeen he huomasivat, että suomalaiset turistit ovat matkassa “ilman frangeja, euroja saati luottokorttia”, joten väsytystaktiikka toimi ja vältimme 100 frangin sakot.

Matka jatkui hetken, kunnes olimme nousseet taas kahden kilometrin korkeuteen ja lähestymässä Furkan ylityspaikkaa. Tällöin tie kuitenkin suljettiin, sillä huipulla pieni lumivyörymä oli katkaissut reitin. Edessä oli pitkä laskeutuminen tietä, jota olimme jo kivunneet. Ja kotimaan valtateille tottuneella on suhteellisen jännää kulkea puolen metrin päässä kaiteesta, jota ei ole ja nähdä vieressä valtavat vuorenseinämät ja alhaalla suuri pudotus ja laakson pohja.

Pienten vastoinkäymisten jälkeen selvisimme kuitenkin Geneveen, ja nyt jo voi sanoa, että reissu tulee olemaan mieleenpainuvin matka, jonka olen koskaan kokenut. Aivan heti en kuitenkaan Alppeja lähtisi uudelleen ylittämään.