Auran panimon naapurissa asuvana jykevän panimorakennuksen ohi tulee kuljettua päivittäin. Panimo perustettiin Linnankadun ja joen väliin vuonna 1884.
Olutta ja virvoitusjuomia valmistettiin tiloissa 1970-luvulle saakka. Panimon ykköstuote oli monien kaiholla muistelema Aura-olut. Viimeinen, mustalla suruetiketillä varustettu Aura III -pullo valmistui Kaarinan panimon pullotuslinjalta 14.12.1995.
Monille on ilouutinen, että tänä vuonna Aura-olut palaa kauppojen hyllyille - keväällä Turun seudulla ja syksyllä muualla Suomessa. Uutta Hartwall Auraa valmistetaan Hartwallin omissa tehtaissa, joten sinänsä olut ei liity Turkuun tai turkulaisuuteen muuten kuin nimensä ja sen historian perusteella. Tosin oluen valmistuksessa on kunnioitettu alkuperäisen Aura-oluen makua.
1930-luvulla Auran panimosta kärrättiin olutta hevosin ja vaunuin. Tänä päivänä panimorakennuksessa on Turun kaupungin nuorisotiloja sekä yritysten toimistoja. Panimon vanhassa makasiinirakennuksessa toimii Rocca-ravintola.
Auran panimo: Canon EOS 300D, Canon EF-S 18-55mm @18mm, 1/200s, F9, ISO200