Automatka Saksaan alkoi lauttareissulla Viking Isabellalla. Lauttareissun ilot ja perjantai-illan riennot jäivät väliin, ja niinpä lähdimme lauantaina hyvissä ajoin Tukholmasta kohti Helsingborgia.

Matkan aikana näki Ruotsista monia puolia, joita ei aiemmin ollut ymmärtänyt. Yksi oli suurten järvien alueen upeat maisemat. Vietimme hetken Vätternin rannalla Brahehusin raunioita ja avautuvaa rantanäkymää tarkkaillen.

Etukäteen pelätyn hinnakas Tanska jäi taakse nopeasti ja pysähdyksittä. Helsingborin lautalta jatkoimme lähes suoraan Puttgardeniin ja Saksaan kulkevaan laivaan. Kyseiseltä lautalta löytyi hyvin samankaltaisia ostospaikkoja kuin ruotsinlaivoiltakin. Ero on vain se, että Puttgardenin laivalla olut maksaa puolet enemmän kuin maissa Saksan puolella

Saksan autobaanoilla saikin päästellä tuhatta ja sataa, ja niinpä 14 tunnin ja n. 1170 kilometrin jälkeen saavuimme Göttingeniin ilta-auringon laskeutuessa kukkuloitten taakse.

Turistipäiväkirjan seuraava jakso käsittelee Sveitsiä ja lähinnä Geneveä. Matka käynnistyy huomenna.

Junanvaihtoa odotellessani sain tänään mahdollisuuden tarkkailla Helsinkiä reilun tunnin ajan. Pitkään aikaan en kaupungissa ja etenkään sen keskustassa ollut käynyt, joten mukavalta tuntui noinkin lyhyt aika viettää maisemia silmäillen.

Käytin aikani tehokkaasti hyväksi: kiersin töölönlahden, kävin onkosenytsitten Kaisaniemen rannoilla kuleksimassa, näin kun lähijunat ja raitiovaunut liikkuivat ja seurasin hetken ajan Kaisaniemen kentällä käytyä krikettiottelua. Näin myös Linnanmäen maailmanpyörän .

Annoksen turkulaisuutta sain hivenen ennen junan lähtöä käytyäni syömässä asematunnelin Hesellä. Joskin paikalliseen tyyliin tilasin Clubi-aterian.

Kaiken kaikkiaan pikainen kierros Helsingissä oli piristävä kokemus. Joskus pitäisi varata aikaa kunnolla ja tutustua kerrankin maamme pääkaupunkiin paremmin. Olisihan se jo yleissivistyksen vuoksi tärkeää tietää, missä ovat Kaivopuisto, Hakaniemi tai vaikkapa, mistä pääsee Suomenlinnaan.

Dpreview:n keskusteluissa pohditaan (jälleen kerran) digikuvien tekijänoikeuksia ja kuvien koskemattomuutta. Henkilö A lähetti foorumille viestin, jossa esitteli joukon kuviaan ja pyysi kommentteja sekä mielipiteitä kuvista. Tähän henkilö B vastasi, että hänen mielestään eräs kuva on liian tummasävyinen ja olisi parempi hieman vaalennettuna. B myös liitti vastaukseensa A:n alkuperäisen kuvan, mutta esittämältään osin muokattuna. Tästä ei A tykännyt.

Nyt foorumilla on keskusteltu tulenkatkuisestikin siitä, missä määrin tekijänoikeuksia tulee kunnioittaa nettikeskustelussa. Osa porukasta pitää kuvaan koskemista loukkauksena tekijää kohtaan. Toisten mielestä muokattu kuva on kommentti siinä missä sanalliset vastauksetkin. Itse kallistun tälle kannalle; etenkin, kun kukaan ei missään vaiheessa kyseenalaistanut kuvan tekijää eikä (vieläpä hyvin vähäisesti) muokattua kuvaakaan käytetty muussa kuin kommentoinnissa.

Viestiketju tarjoaa kyllä hyvän (joskin vielä maltillisen) esimerkin nettifoorumien riitauttavasta ja aggressiivisesta puolesta.

Loppuun vielä muistutus: Miksi omaa kuvaa ei koskaan tulisi laittaa nettiin
(linkin tarjosi Linko).

Olen jo jonkin aikaa käyttänyt digikuvien kohinanpoistoon Neat Image -ohjelmaa. ISO 400 - 1600 -herkkyyksillä otetuista kuvistakin saa kohinanpoistolla mukavan pehmeitä ja väreistä tasaisia. Tänään ajoin vanhan Suomen joutsenta esittävän, rosoisen ja rakeisen kuvani ohjelman läpi ja hätkähdin, kuinka kuvaan tuli kirjaimellisesti uutta silkinpehmeää kiiltoa. Vertailun vuoksi vanha kuva.

Kohinanpoiston tulisi olla vakiotoimenpide jokaisen kuvan kohdalla. Vaikka herkkyys olisi 200 tai jopa 100, tuo kohinanpoisto kuvaan viimeistellymmän tunnun. Toisaalta liiallisuuksiin ei pidä mennä. Etenkin ihmiskuvat liiallinen kohinanpoisto saa näyttämään muovisilta ja vahanukkemaisilta.

Saa nähdä, milloin suuriin kuvankäsittelyohjelimiin tulee sisäänrakennetut kohinanpoistojärjestelmät. Tällä hetkellähän markkinoiden parhaat ohjelmat ovat pieniä erillisohjelmia, kuten Neat Image tai Noise Ninja. Luulisi, että tulevaisuudessa Photoshop tai Paint Shop Pro sisällyttäisivät tehokkaan kohinanpoiston työkaluihinsa.

Kävin edellisen kerran Nautelankoskella maaliskuun alussa. Reilussa parissa kuukaudessa näkymät ovat muuttuneet melkoisesti.

Luontoretken suurimmat vaikeudet koin, kun yritin etsiä reittiä joen ylitse. Opastettu polku kulkee kosken molemmin puolin, ja viime kesänä joen saattoi ylittää puisia lankunpätkiä pitkin. Tänään lankut puuttuivat ja yritin ylittää joen hypähdellen kiveltä kivelle heiluen keskellä koskea pikkukivillä tasapainoillen. Ilman kameraa olisin todennäköisesti yrittänyt uhkarohkeaa reittiä loppuun asti, mutta nyt en riskeerannut, vaan palasin kiltisti sillalle ja sitä kautta toiselle puolelle koskea.

Joskus olisi kiva vuokrata kanootti ja lähteä liikkeelle jostain Auran tienoilta, laskeutua Aurajokea pitkin aina Turkuun saakka ja nousta maihin vierasvenesatamassa, aivan oman ikkunan alla.

Tasan kahden viikon päästä olen näihin aikoihin todennäköisesti lähestymässä Göttingeniä. Suomi ja Turku jäävät taakse kahdeksi kuukaudeksi.

Ennen lähtöä täytyy kiertää läpi Turun lähialueen kivat ja näyttävät paikat. Tänään oli vuorossa Naantali, ja paluumatkalla poikkesin pikaisesti Jaaninojan alueelle.

Seuraavan parin viikona aikana retkikohteita tulevat olemaan ainakin Nautelankoski, Ispoisten uimaranta ja sen kalliot, Hirvensalo, Kakskerta, Ruissalo ja mahdolliseti Vepsä tai Maisaari.

On mielenkiintoista, miten ihmiset hahmottavat asuintilansa eri tavoin. Minulle on tärkeää opetella tuntemaan “reviiri” läpikoitaisin. Tuntemattomien ja käymättömien paikkojen löytäminen on haasteellista, mutta tuottaa suurta iloa ja ihastusta. Ja kun alueen oppii tuntemaan, on helppo palata jo tuntemilleen paikoille, kun haluaa vain irrottautua keskustan kiireestä ja melskeestä.

Eilisiltana TPS ja Inter kohtasivat paikallisottelussa Kupittaalla. Peli päättyi 2-0, ja minulle tarjoutui mahdollisuus kokeilla vajaan viikon tauon jälkeen urheilukuvausta. Katsomon laidalta pääsi uudella objektiivilla yllättävän hyvin lähelle peliä.

Kunnioitukseni ja ihailuni kentän laidalla kiertäviä ammattikuvaajia kohtaan nousivat suuresti. On äärimmäisen vaikeaa pysäyttää kiihkeätempoisesta ottelusta yksi hetki, joka paitsi kertoo pelin luonteesta, on myös visuaalisesti ja teknisesti onnistunut.

Lisäksi paineet ovat kuvaajalla kovat, kun pelistä pitäisi saada ainakin ne pari erinomaista otosta. Minä en ammattikuvaajaksi haluaisi. Katsomosta käsin on mukava kokeilla aina silloin tällöin, ja suurimman osan ajasta voi kuitenkin seurata peliä.