Turusta Göttingeniin

Saksa on suomalaiselle ihmiselle yhtäaikaa tuttu ja tuntematon maa. Kaupunkien yleisilme hyvin hoidettuine kahviloineen ja baareineen on jopa pohjoismaiseen hygieeniaankin tottuneelle yllättävän siisti. Esimerkiksi Frankfurtin juna-aseman tunnelit peittoavat viihtyvyydessään Helsingin asematunnelin sokkelot selvästi. Kuitenkin joka puolella näkee asioita, jotka ovat toisin kuin koto-Suomessa.

Kahvilakulttuuria ei Suomessa juuri ole. Saksan kaupungeissa leipomoita, konditorioita, kahviloita ja baareja näkyy kaikkialla. Vaikka on torstaiyö ja kello kolme, palvelee Frankfurtin juna-asemalla kymmenkunta pikku purtavaa myyvää kauppaa. Ja mikäs sen mukavampaa, kun odotella junaa nauttien kuumista juomista ja herkullisista, vasta leivotuista patongeista ja muffinsseista.

Toinen kummastelun aihe on rakennuskanta. Pääsimme aamulla Göttingeniin, ja heti aluksi ihailimme vanhankaupungin iäkkäitä rakennuksia, jotka näyttävät olevan erittäin hyvin hoidettuja. Aivan keskustan ympäristöstä puuttuvat täysin suomalaiselle kaupunkikuvalle tutut, 60-lukulaiset sosialistista realismia edustavat betonikerrostalot. Kaikkialla näkyy persoonallisia, yksilöllisiä ja toisistaan poikkeavia, mutta yhdessä yhtenäisen kaupunkikuvan muodostavia rakennuksia.

Hieman kielteisemmän kuvan olemme ehtineet saada paikallisesta vuokra-asuntojen markkinoinnista ja varustetasosta. Helposti voisi esimerkiksi luulla, että asunnosta, jossa on “keittokomero” löytyisi jääkaappi.

Auf wiedersehen, sanoo saksalainen.

——
Frankfurt Hauptbahnhof: Olympus C-4000Z, 2s, F2,8, ISO 100
LeCroBag: Olympus C-4000Z, 1/30s, F4,5, ISO 400
Ensinäkymä Göttingenistä: Olympus C-4000Z, 1/25s, F2,8, ISO 100


Jätä kommentti

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>