Vielä ovat laiturit tyhjiä. Kevät etenee, ja veneilijät saapuvat vähitellen. Muistella vain voi viime kesän Tall Ships Racea, jonka aikana ikkunamme alla kulkivat kymmenet tuhannet ihmiset ja bongorummut soivat. Toinen toistaan upeammat laivat keinuivat Aurajoen rannoilla.

Vielä minä joskus ostan sen kumiveneen ja kuljen töihin ja opiskelemaan soutaen.

Smile, you are on happy photograph.

Valokuvauksessa ilmenevät hyvin selkeästi perinteiset sukupuoliroolit. Miehet katsovat etsimen läpi. Nainen poseeraa kuvassa ja näyttää hyvältä.

Photography Blogin huhtikuun kuvakilpailun teemana on onnellisuus. Kilpailuun osallistuneissa kuvissa on nähtävissä kulttuurin luomat mielikuvat siitä, miten onnellisuus ilmenee.

Tähän mennessä kilpailuun osallistuneista 43 kuvasta 10:ssä on selkeässä pääosassa nainen tai joukko naisia. Naiset hymyilevät kauniisti, näyttävät tunteensa, ovat onnellisia. Yhtä suosittu kuva-aihe on eläimet. Karvaturrit näyttävät söpön pöhköiltä ja ihanilta ja tottakai - onnellisilta. Mutta mikä voisi olla onnellisempaa kuin naiset tai eläimet? No tietenkin lapset ja vauvat. Kuvitelkaa pienen mutruhuulen virnistys. Eikö se ole aitoa onnellisuutta? 17 kuvassa pääosassa on lapsi.

Joukkoon mahtuu muutama luontokuva sekä luokittelemattomia kuva-aiheita. Mutta mikä puuttuu? Jos kuvakilpailun aiheisiin on uskomista miehet eivät ole koskaan onnellisia. Miehet ovat niitä, joita ei kuvissa näy, niitä, jotka mököttävät jurona taustalla ja seuraavat omia onnellisia eläimiään, vaimojaan, lapsiaan. Mutta millaisia ovat miehen onnellisuuden normit kulttuurissamme?

Siinä missä naisten, lasten ja eläinten onnellisuus on avointa ja ulospäin suuntautunutta, nauttii mies onnensa yksin ja hiljaisuudessa, luonnon keskellä kenties olutta maistellen ja huuhkajan huhuilua kuunnellen. Ja kaikki tämä löytyy myös Photography Blogin eräästä kilpailukuvasta (joka on muuten suomalaisen miehen kuvaama). Siinä mies istuu nuotiopaikalla seesteisen metsän keskellä pimenevässä illassa liekkien loimutessa vierellä.

Digital Photography Blog uutisoi Belkinin pian julkaistavasta lisälaitteesta, joka mahdollistaa digikuvien siirron kamerasta Applen iPodiin. Hyvä, hyvä. Juuri tällaista laitteiden välistä yhteensopivuutta digitaalinen maailma kaipaa.

Kumpaa kantaisit mukana mieluummin: erillistä Digital walletia, jolla ei voi tehdä muuta kuin taltioida kuvia, vai iPodia, joka toimii myös soittimena sekä mahdollisesti digitaalisena sanelimena?

Itse en niin pitkiä kuvausreissuja tee, etteivätkö kaikki kuvat mahtuisi kameran muistikortille, mutta voin kuvitella, että monille tästä iPodin CameraLinkistä on suurta hyötyä. Jos olisin ostamassa juuri nyt mp3-soitinta, niin iPod monipuolisine lisäominaisuuksineen houkuttelisi kovasti.

Tähän asti olen suhtautunut pienellä skeptisyydellä palopuheisiin varmuuskopioinnin tärkeydestä - en enää. Pari päivää sitten lomalta tullessani yllätyin, kun tietokone ei ollut käynnistyä, vaan alkoi hälyttää ihme ääniä. Parin buutin jälkeen tilanne normalisoitui, ja hälytyskellot sammuivat. Ajattelin, ettei kyse ollut mistään vakavasta.

Tänä aamuna sama sekoilu jatkui, eikä kone käynnistynyt. Päivän ajan hermoilin töissä, ja nyt kotiin tultuani sama jatkui. Avasin koneen, tarkistin kaapelit - ei mitään näkyviä ongelmia. Käynnistysilmoituksista sain paikannettua oireet koneeni toiseen kiintolevyyn; sen irroitettua kaikki toimi mallikkaasti. Mutta kun oikeastaan kaikki tärkeät tiedostot ovat juuri tuolla levyllä… Muutaman tuskaisen hikikarpalon ja perkeleen jälkeen yhtäkkiä ongelma katosi, ja kone käynnistyi tavalliseen tapaan.

Ja sitten äkkiä varmuuskopioimaan. DVD-levyjä palaa niin, että savu nousee. Sähköpostit ym. “tärkeät” dokumentit saavat odottaa - ensimmäiseksi on pelastettava kuvat. Tilanne on sama kuin jos talo palaisi. Veikkaanpa, että hyvin monet kaappaisivat ensimmäiseksi talteen vuosien mittaa vaivalla kootut albumit.

Katsastelen nyt tilannetta ja yritän selvittää, onko kiintolevyyn enää luottamista. Onni onnettomuudessa on, että sain talteen tärkeimmät tiedostot - digikuvat vajaan kolmen vuoden ajalta. Ja voin olla varma, että tämän jälkeen peilaan kuvakansiot toiselle kovalevylleni, ja siirrän kuvat säännöllisin väliajoin dvd:lle.

Digitaalisten tiedostojen kannalta onkin äärimmäisen tärkeää huolehtia varmuuskopioinnista. On syytä turvata tiedostot ennen kuin kovalevy hajoaa - ja varma voi olla siitä, että joskus se hajoaa.

Oma netti mansikka, muu netti mustikka. Nyt kun olen päässyt jälleen jokapäiväisten tietoverkkojen maailmaan, voi helpommin seurata uutisia ja tapahtumia ja pysyä selvillä maailman menosta.

Turun Sanomat uutisoi tänä aamuna digikameramarkkinoista ja kasvavista myyntiluvuista. Uutta tietoa minulle oli, että myös järjestelmäkameroissa digi on päässyt niskan päälle, ja filmijärkkäreitä myydään yhä vähemmän. Tämä johtunee huokeista malleista, joita jo monilla valmistajilla on tarjota harrastajille. Toisaalta myös raskaamman luokan kameroita ostetaan yhä enemmän ammattilaisten käyttäessä lähes pääsääntöisesti digiä.

Kevään kohutuin tuoteuutuus on Nikonin D70, joka on testeissä saanut erinomaisia arvioita. Nikon on kuitenkin reilut puoli vuotta Canonia jäljessä, ja moni harrastaja on jo tiukasti Canonin leirissä. Nähtäväksi jää, alkavatko kaksi suurta valmistajaa julkaisemaan vuorotahtiin uusia malleja, jotka aina entistä halvempia ja monipuolisempia. Tässä kilpailussa varmaa on se, että voittajia ovat kuluttajat.

Ulkomailla ollessa merkittävintä on vierauden tunne. Siihen ihastutaan, ja sen takia kuljetaan ympyrää, kun mitään ei tunnu löytyvän. Kesän automatkaa ennakoiden olen kiinnittänyt huomiota saksalaisiin liikennemerkkeihin ja niiden selkeyteen.

Kaupunkialueen liikennemerkit ovat Göttingenissä kohtalaisen selkeitä. Ihmetystä herättävät ainoastaan liikennemerkeissä esiintyvät pienet nuolet. Luulisi, että pysäköinti kielletty -merkki itsessäänkin kertoisi, että se on voimassa kyseisestä merkistä eteenpäin. Ja kun merkkejä on siellä täällä ja nuolet osoittavat mihin sattuu, on väkisinkin jo puoliksi eksyksissä.

Bussin ikkunasta vilkuilin valtateiden reunojan keltapohjaisia opastekilpiä, joissa risteykset on merkitty hieman kaartuvilla, ruikun näköisillä, ohuilla viivoilla. Ikävä tulee suomen jykeviä paksuviivaisia opastemerkkejä. Kukakohan graafikko tai taiteilija on liikennemerkit suunnitellut? Sen verran merkit kuitenkin maittain eroavat, että paikallisen “designin” huomaa heti.

Pieniä kummasteluja ovat herättäneet myös liikenneympyrän kaltaiset risteykset, jotka eivät ole liikenneympyröitä sekä t-risteykset, joissa on liikennevalot vain kahdelta puolelta lähestyttäessä.