Kaiken maailman taskuunsopivien minimini digisuperhärpäkkeiden sekaan on ilmestynyt yhä enemmän retrohenkisiä digitaalikameroita, joiden pelkistetty tyyli kerää katseita. Kenties voimakkaimmin tähän tilaukseen kameroitaan on lähtenyt markkinoimaan Leica, joka Digilux-sarjassaan imitoi menneiden vuosikymmenien kameroitten ulkoasua.

Vielä Leicaakin pidemmälle retrohenkisyydessä menee kuitenkin Rollei, jonka Retro Minidigi näyttää ulkoisesti vuoden 1929 klassikko Rolleiflexilta. Ja kuten tyyliin kuuluu, kuvia sommitellaan kameran yläpuolelta katsoen.

Vielä kun jotsain saisi sellaisen vanhanajan mustan valokuvaajan hupun ja salamavalon, joka posahtaa ja päästää kunnon savut välähtäessään.

Nautelankoski on viihtyisä paikka oli vuodenaika mikä tahansa. Tänään kosken rantoja lämmitti kirkas kevätaurinko, ja pikkupakkanen piti huolen, että keli oli mitä mainoin.

Löysin Nautelankosken pyöräillessäni Aurajoen rantoja kesällä 2001. Sen jälkeen alueesta on tullut minulle paikka, jonne on mukava mennä irrottautumaan kaupungin kiireestä ja markettien ruuhkaisista käytävistä.

Siihen asti, kunnes minä hiihdän Suomen ympäri (tai edes jokusen kilometrin), Nautelankoski saa edustaa kauneinta ulkoilureitistöä, joka elämänpiiriini kuuluu. Ehkä vähitellen voisin laajentaa reviiriäni vähän kauemmaskin. Kuhankuono on ainakin kokematta, ja mitäs kaikkea Turun läheisyydestä löytyikään?

Tänään olin matkassa autolla, mutta parhaimmillaan Nautelankoski on keväällä tai kesällä Aurajoen rantoja pitkin pyöräillessä.

Eilisen uutistapahtuma Suomen valokuvausmaailmassa oli vuoden lehtikuvien valinta. Parhaana lehtikuvaajana palkittiin Helsingin Sanomien Markus Jokela, ja samaisen kuvaajan Asemarkkinat Bagdadissa valittiin parhaaksi lehtikuvaksi.

Voittajakuvat olivat kaikki äärimmäisen tasokkaita ja herättivät sopivasti kysymyksiä. Hyvä kuva ei ainoastaan kerro kuvaushetkestä, vaan panee miettimään, mitä on tapahtunut ennen kuvan ottoa ja mitä vielä tulee tapahtumaan.

Parhaan urheilukuvan tittelin vei Martti Kainulaisen P-tyyli. Kaikesta dramaattisuudestaan huolimatta kuva ei Idols-tuomari Nannaa lainatakseni koskettanut minua. Jotenkin asetelma kovaa ja korkealta kaatuvasta hyppääjästä tuntuu liian ilmeiseltä. Tällöin kuvan ainoaksi ansioksi jää äärimmäisen nopean hetken pysäyttäminen. Kuva on olemassa vain, koska onnettomuus tapahtui.

Urheilukuvaehdokkaista pidän eniten Jussi Nukarin Suomen jääkiekkojoukkuetta kuvaavasta otoksesta, joka kertoo oivallisesti urheilun perusajatuksesta, tunteiden kokemisesta ja jännityksestä. Jännitys ja täydellinen keskittyminen peliin välittyvät sekä pelaajien että katsojien ilmeistä. Kaukalon reuna on rajattu juuri sopivasti niin, että näyttää todella siltä kuin pelaajat olisivat hetkenä minä hyvänsä astumassa kuvasta ulos ja hyppäämässä jäälle.

Jälleen kerran dpreview:n keskustelufoorumin teknillis-välineelliseen keskusteluun tympiintyneenä kaipaisin jotain foorumia, jossa keskusteltaisiin enemmän kuvista tai kuvaamisesta. Aukealla on esillä usein mielenkiintoisia kuvia, mutta sielläkin kuvista keskustelu on aika yksipuolista. Mutta enpä minäkään siitä sen monipuolisempaa ole yrittänyt tehdä.

Toisaalta kyllä välinekuvaamisestakin voi tehdä oman taiteenlajinsa. Tästä hyvänä esimerkkinä Lomografian harrastajat ja Holga-fanaatikot. Lomo-kuvaamisen 10 kultaista sääntöä sopivat myös kenen tahansa valokuvan harrastajan ohjenuoraksi. Erityisesti minua kiehtoo sääntö numero 5: Don’t think Once you start thinking about composition, the unexpected qualities start to go..

On lohdullista pitää yllä romanttista käsitystä taiteen ja visuaalisuuden irrationaalisuudesta ja vähätellä oppimisen ja tiedonhankinnan merkitystä. Ei kuvaamista tarvitse suunnitella tai miettiä, eihän?

Minulla on jo pitkään ollut tarkoituksena kuvata Aurajoen maisemia kotitaloni edustalta. Se on kumma, miten omaa kotipiiriä ei muka näe tarpeeksi hyvänä kuvauskohteena.

Tänään tein pienen panoramaharjoitelman, joka tuskin jää viimeiseksi. Seuraavalla kerralla jalusta mukaan ja vähän enemmän aikaa sekä itse kuvaamiseen että jälkikäsittelyyn. Yritin myös metsästää erilaisia valmiita panoramaohjelmia, mutta loppujen lopuksi päädyin vanhaan kunnon Photoshopiin ja käsipelillä työstämiseen.

Viime talvena suorin tie lähimpään ruokakauppaan meni kuvan keskikohdan kautta. Tänään föri väisteli jäälohkareita samalla, kun jäänmurtaja rikkoi suurimpia.

Jokohan sitä ensi kesänä hankkisi useasti suunnittelemani kumiveneen. Sen jälkeen olisikin valmiina tarinoita lapsenlapsille, miten “ukki se nuorena kulki omalla veneellä kauppaan maitoa ostamaan…”.

Digikameroita myydään kennojen yhä kasvavilla tarkkuuksilla. Kuvan laatuun vaikuttavat erottelukyvyn lisäksi lukuisat muutkin seikat, mutta markkinamiehille riittää se, että kamerassa on tarpeeksi megapikseleitä. Mutta paljonko sitten on tarpeeksi: kolme, viisi, kahdeksan - vaiko kenties tuhat?

Max Lyons on koostanut Bryce Canyonin kansallispuistoa Utahissa kuvaavan valokuvan, jossa on todellakin yli miljardi pikseliä. Kuvaa varten Max otti kuuden megapikselin kamerallaan 196 erillistä valokuvaa, jotka hän myöhemmin liitti yhteen.

Yhden gigapikseli kuva on Maxin mukaan yksi tarkimmista koskaan otetuista valokuvista. Resoluutioltaan kuva on 40,784 x 26,800 pikseliä ja tilaa se vie tiffiksi tallennettuna hulppeat pari gigaa. Työssä tuli vastaan yllätyksellisiä ongelmia: Maxin käyttämä Photoshop-versio ei esimerkiksi tukenut yli 30 000 pikselin mittaisia kuvia.

Seuraaksi Max miettiikin, kuinka näin valtavan kokoisen kuvan saisi tulostettua. 300ppi:n laadullakin kuvan leveydeksi tulisi reilut kolme metriä.