Pyhäjärven valokuvauskilpailu

Turun Sanomat järjestää yhdessä Pyhäjärven suojelurahaston kanssa Pyhäjärvi-aiheisen valokuvajulistekilpailun. Ainakin minä näin ilmoituksen ensimmäistä kertaa tänään Turun Sanomissa.

Muutama asia kilpailussa häiritsee. Ensiksikin, mikä on “valokuvajulistekilpailu”? Siis onko kyseessä puhtaasti valokuvakilpailu, vai tuleeko osallistujan suunnitella koko juliste teksteineen ja visuaalisine kikkoineen ja revittelyineen. Todennäköisesti kyseessä on pelkkä valokuvakilpailu, jonka voittajista tehdään vain suurempia julisteita. Kovin täsmällisesti tätä ei kuitenkaan kerrota.

Toiseksi kilpailu julistetaan auki maaliskuun lopulla ja se päättyy 3.5.2004. Haluavatkohan järjestäjät mahdollisimman paljon kuvia loskaisista maisemista ja sulavista jäälautoista? Luulisi, että ainakin osa kilpailuajasta sijoittuisi kesäaikaan, kun luontokuvauksesta on kuitenkin kysymys. Toki huhtikuun Pyhäjärvestäkin kauniita kuvia saa otettua, mutta kovin jää luonnon kirjo yksipuoliseksi jos kilpailuaika kattaa vain yhden kuukauden. Mutta ehkä kilpailu halutaankin suunnata niille, jotka jo aiempina vuosina ovat kuvansa ottaneet.

Palkintoina kilpailussa on mm. Canon Powershot S1.

This entry was posted in linkit, yleinen. Bookmark the permalink.

One Response to Pyhäjärven valokuvauskilpailu

  1. Ouzei says:

    Jaa-a mikähän pyhäjärvi nyt on kyseessä ;)

    niitäkun on aika monia

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>