Vajaa viikko sitten pistin Ifille tilaukseen tähän asti suurikokoisimman tulosteeni. Perjantaina 50 x 75 cm kokoinen kuva Turun linnasta saapui postista.
Tänään hankin kuvalle sen arvoiset kehykset ja ähräsin pari tuntia ripustusten parissa. Se on kumma, miten yksinkertaiset kotityöt hiostuttavat enemmän kuin mikään liikunta. Tuloksena kuitenkin oli, että taulu saatiin seinälle, joskin muutaman ärrinpurrin jälkeen.
Hämmästyin itsekin, miten hienoa jälkeä noin suuresta kuvasta saa. En rehellisesti sanoen erota kuvasta minkäänlaista pikselöitymistä. Filmikameroiden ylemmyyden puolestapuhujat voivat vapaasti tulla suurennuslaseineen tarkastelemaan.
Koolla on myös oikeasti väliä. Kymppikokoon supistettu kuva ei tuo esiin muuta kuin asettelun. Isosta tulosteesta erottuvat yksityiskohdat selvemmin, ja laakeat väripinnat luovat voimakkaan vaikutelman.
Kaikista mukavinta on tehdä itse asioita. On hienoa kuljettaa katsettaan seinillä ja nähdä omaan kädenjälkeään. Ja nyt kun isokokoisen kuvan tulostuslaatu on testattu, voikin miettiä seuraavia kuva-aiheita.
Mika sanoo:
Lisätty 15.3.2004 20.14Visit Mika
Kun käytetään jotain fiksua interpolointimenetelmää, ei pikselöitymistä ja sahalaitaisia reunoja tule näkyviin, vaikka kuvaa suurennettaisiin miten paljon. Liika suurentaminen aiheuttaa kuvan pehmenemistä ja puuroutumista.
6Mpix suurennettuna 50×75cm kokoiseksi antaa noin 100dpi tarkkuuden, joka ei missään nimessä ole mitenkään huippulaatua. Mutta jo puolen metrin päästä katsottuna kuva näyttää varmasti hyvältä. Harvoin noin isoa kuvaa katsotaankaan nenä kiinni kuvassa (nenästä jää rasvainen jälki kuvaan:)
Jos haluaisi verrata digin ja filmin erotuskykyä, molemmilla pitäisi ottaa samasta paikasta kuvat, jotka sitten vedostettaisiin samaan kokoon. Näistä kuvista voisi sitten katsoa, kummasta erottaa pienempiä yksityiskohtia. Filmi kyllä voittaisi vertailun, mutta tuskin ero olisi kovin suuri.
Mikko sanoo:
Lisätty 15.3.2004 20.14Visit Mikko
Tätä filmi vs. digi -taisteluahan on käyty monessa paikkaa ja mielestäni molemmille on paikkansa. Kummassakin on hyvät puolensa ja siinä missä filmi voittaa tarkkuudessa häviää se (yleensä) esim. rakeisuudessa - toisaalta onhan digissäkin kohina. Ja vaikka hivenen provosoivasti kirjoitinkin, pidän kyllä filmiä parempana suuriin tulosteisiin.
Toisaalta liikkeessä kuvansa kehittävä kuvaaja pääsee harvoin filmille tallennettuihin kuviin tekemään samanlaisia muutoksia, mihin jo aloitteleva digikuvaajakin pystyy. Tällöin moni isokokoinen kuva jää filmikuvaajalla tilaamatta, kun kuva ei täysin miellytä (rajaus, sävyt ym. jutut) ja niin suurta vaivaa ei halua nähdä, että itse lähtisi kuvat kehittämään. Joten mielestäni digikuvaus avaa monille sellaisia mahdollisuuksia, joista filmipuolella nauttivat vain harvat. Tällöin filmin/digin tarkkuus ei ole se ratkaisevin kriteeri.
Interpoloin tuon kuvan kokoon 6377×3252 (alkup. 3072×2048), joten lopullinen kuva oli “27Mpix”. Tämän jälkeen silotin vielä NeatImagella pinnat sileiksi. Kuvan lopullinen resoluutio antaakin tulostustarkkuudeksi jo 216dpi - varsinaisesti lisäinformaatiota tuohon kuvaan ei interpolaatiolla tullut, mutta silmin nähtävästi parempaa tulostusjälkeä kyllä. Sitä en tiedä olisikohan kuvaa kannattanut suurentaa enemmänkin esim. 300dpi:hin saakka. Tuollaisenaan kuva näyttää kyllä minusta sekä terävältä, että tarkalta. Ja niinkuin sanoit, isoja kuvia ei kovin usein läheltä katsota.