Wanhaa Turkua

Muuttaessani elokuussa 1998 Suomen toiselta laidalta Turkuun en tiennyt kaupungista mitään. Olin käynyt pikavisiitillä Turussa ensimmäistä kertaa elämässäni yliopiston pääsykokeissa. Toista kertaa tulin Turkuun vuokrasopimusta varten ja kolmannella muutin.

Turussa minua kiehtoi tuntemattoman lisäksi historia. Turku on Suomen kaupungeista kenties ainoa, jonka yhteydessä todella ja uskottavasti voi puhua historiasta, ei vain lähihistoriasta. Kaskenmäkeä kivutessa voi kuvitella, millainen sama seutu on ollut 1200-luvulla, jolloin paikalla on sijainnut Pyhän Olavin dominikaaniluostari. Hieman ylempänä jokea Koroistenniemellä puolestaan 1200-luvulla sijaitsi piispanistuin Aurajoen ja Vähäjoen välissä. Nyt samaiselle seudulle väriä antaa lähinnä vastapuolella jokea sijaitseva Suomen suurin opiskelija-asuntokohde, Yo-kylä.

Näinkin kaukaiseen historiaan on kuitenkin vaikea päästä käsiksi, ja arkielämän kannalta 1800-luvun lopun maisemat ovat enemmän läsnä. Minä asun talossa, joka on rakennettu 1870-luvulla. 1950-luvulle asti rakennuksessa on toiminut Turun kaakelitehdas. Sen jälkeen se on ollut tyhjillään, kunnes 90-luvun lopulla muutettiin asunnoiksi. Samassa korttelissa sijaitsee komea Auran panimon rakennus. 1970-luvulle asti tiloissa tehtiin olutta. Nyt yläkerta on toimistotiloja, alhaalla nuoret soittavat rokkia.

Aurajoen suun vanha teollisuusalue alkaakin olla jo pitkälti historiaa. Telakat, sokeritehtaat ja köysitehtaat elävät enää rakennusten ja teitten niminä sekä vanhusten lapsuusmuistoissa. Viimeinenkin telakkatoiminta lakkaa, kun Wärtsilä lopettaa toimintansa. Nosturit vaimenevat ja jäävät jokirantaan uteliaitten silmäniloksi ja museoviraston ja kaavoittajien riidanaiheeksi.

Mitähän meidän ajastamme säilyy sadan vuoden päähän? Korkean teknologian keskittymät, yökerhot, kauppakeskukset?