Jälleen kerran dpreview:n keskustelufoorumin teknillis-välineelliseen keskusteluun tympiintyneenä kaipaisin jotain foorumia, jossa keskusteltaisiin enemmän kuvista tai kuvaamisesta. Aukealla on esillä usein mielenkiintoisia kuvia, mutta sielläkin kuvista keskustelu on aika yksipuolista. Mutta enpä minäkään siitä sen monipuolisempaa ole yrittänyt tehdä.
Toisaalta kyllä välinekuvaamisestakin voi tehdä oman taiteenlajinsa. Tästä hyvänä esimerkkinä Lomografian harrastajat ja Holga-fanaatikot. Lomo-kuvaamisen 10 kultaista sääntöä sopivat myös kenen tahansa valokuvan harrastajan ohjenuoraksi. Erityisesti minua kiehtoo sääntö numero 5: Don’t think Once you start thinking about composition, the unexpected qualities start to go..
On lohdullista pitää yllä romanttista käsitystä taiteen ja visuaalisuuden irrationaalisuudesta ja vähätellä oppimisen ja tiedonhankinnan merkitystä. Ei kuvaamista tarvitse suunnitella tai miettiä, eihän?
Keskustelun toivossa kannattaa vilkaista Photo.net
(http://www.photo.net/)
Ei, itse ainakin lähinnä odottelen sormi liipaisimella oikeita tilanteita. Mutta toisinaan tuntuu kyllä hyvältä, kun on saanut idean jostain kuvasta, miettinyt jonkin aikaa kuinka sen ottaisi ja vielä ihmeen kaupalla sattuu jotakuinkin tyydyttävällä tavalla onnistumaan.