Kyläteissä on jotain erittäin viehättävää. Tiedättehän ne mutkittelevat, mäkiset ja kuoppaiset tiet, joista ei ikinä tiedä, mitä mutkan takaa paljastuu.

Jo tien punertava väri ja asfaltin koostumus paljastaa kylätien. Käytännössä aina näitä teitä ajaessa paistaa aurinko. Nyt eivät rypsipellot loistaneet keltaisena tai heinä tuoksunut, mutta melkein. Kevään ensimmäisiä päiviä kuitenkin.

Autoileminen on kivaa. Tämän uskallan sanoa, vaikka ekologit minua paheksuvatkin. Autolla ympäristön hahmottaa aivan eri tavalla ja sen avulla pääsee käsiksi maisemiin ja paikkoihin, jotka muuten jäisivät näkemättä ja kokematta.

Pointsit sille, joka tietää, mistä kuva on otettu.

Kuvankäsittelyohjelmien hinnat ovat suolaisia, ja kotikäyttäjän vaihtoehdot jäävät usein kameroiden ja oheislaitteiden mukana tuleviin, ominaisuuksiltaan rajoitettuihin ohjelmiin. Tältä pohjalta tarkastellen on hämmästyttävää, etteivät kaikki käytä Gimpiä.

Gimp (GNU Image Manipulation Software) on etenkin Linux-maailmasta tuttu ilmainen kuvankäsittelyohjelma. Open source -ohjelmisto toimii monissa käyttöjärjestelmissä Unixeista ja Linuxeista Windowseihin ja Maciin. Ohjelma tarjoaa monipuoliset ominaisuudet perustyökaluista erilaisiin filttereihin.

Ohjelma on ladattavissa ilmaiseksi Gimpin kotisivuilta. Lisäksi se sisältyy lähes kaikkiin suurempiin työpöytäkäyttöön tarkoitettuihin Linux-distribuutioihin. Ohjelman ulkoasu ja valikkorakenne saattavat tuntua oudoilta Photoshopiin tai Paint Shop Prohon tottuneille, mutta pienen opiskelun jälkeen alta paljastuu looginen ja vaativallekin käyttäjälle sopiva kuvankäsittelyohjelma.

Vajaa viikko sitten julkaistiin Gimp 2.0, joka ottaa askeleen lähemmäs kohti suurempaa kansansuosiota (lehdistötiedote pdf:nä). Eiköhän karisteta viimeinkin ne ennakkoluulot, joiden mukaan halpa (tai ilmainen) ei voi olla laadukasta.

PS Kuinka kauan kestää ennen kuin IE tukee kunnolla png:tä? Siihen asti tuokin Gimp-logo näyttäytynee toisille miten sattuu.

Turun kauppahalli seisoo jotenkin orpona kerrostalojen ja keskustan ostoskeskuksien kupeessa. Kuitenkin vuonna 1896 Eerikinkadun ja Linnankadun rajaamaan kortteliin valmistunut kauppahalli on erottomaton osa Turun kaupunkikuvaa.

Kauppahallit saivat syntynsä aikana, jolloin hygieniasäädösten vuoksi ruokatarvikkeita ei saanut myydä toreilla. Tänä päivänä arkkitehti Gustaf Nyströmin suunnittelemassa hallissa kaupataan paljon muutakin kuin lihaa ja kalaa: kuivatuotteita, käsitöitä, matkamuistoja.

Kauppahallin suojelemiseksi on vireillä hanke, joka toteutuessaan määrittää hallin pysyväksi osaksi Turun keskustaa. Ja mikä kauppahallia uhkaisi. Pienet kojut ja myymälät vetävät päivittäin suuren joukon ihmisiä, joita kauhistuttavat supermarkettien kilometrikäytävät ja satojen metrien hyllystöt.

Turun Sanomat järjestää yhdessä Pyhäjärven suojelurahaston kanssa Pyhäjärvi-aiheisen valokuvajulistekilpailun. Ainakin minä näin ilmoituksen ensimmäistä kertaa tänään Turun Sanomissa.

Muutama asia kilpailussa häiritsee. Ensiksikin, mikä on “valokuvajulistekilpailu”? Siis onko kyseessä puhtaasti valokuvakilpailu, vai tuleeko osallistujan suunnitella koko juliste teksteineen ja visuaalisine kikkoineen ja revittelyineen. Todennäköisesti kyseessä on pelkkä valokuvakilpailu, jonka voittajista tehdään vain suurempia julisteita. Kovin täsmällisesti tätä ei kuitenkaan kerrota.

Toiseksi kilpailu julistetaan auki maaliskuun lopulla ja se päättyy 3.5.2004. Haluavatkohan järjestäjät mahdollisimman paljon kuvia loskaisista maisemista ja sulavista jäälautoista? Luulisi, että ainakin osa kilpailuajasta sijoittuisi kesäaikaan, kun luontokuvauksesta on kuitenkin kysymys. Toki huhtikuun Pyhäjärvestäkin kauniita kuvia saa otettua, mutta kovin jää luonnon kirjo yksipuoliseksi jos kilpailuaika kattaa vain yhden kuukauden. Mutta ehkä kilpailu halutaankin suunnata niille, jotka jo aiempina vuosina ovat kuvansa ottaneet.

Palkintoina kilpailussa on mm. Canon Powershot S1.

Kun yhtäjaksoinen tienpinta katkeaa, astuu paikkaan, jossa aika ei määritä tekemistä eikä tahto. Ilman lautturia ei takaisin ole menemistä. Meri erottaa mantereesta muutakin kuin saaria ja laitureita. Henkinen etäisyys on välimatka kilometreissä potenssiin kymmenen, puut lehmuksia tai muita.

Kieli on vieras, ja tiet kapeita, mäkisiä ja mutkaisia. Ympäristö näyttää jotenkin rauhalliselta ja itsenäiseltä. Elää jäälauttojen keskellä, odottaa kesää, aurinkoa, aaltoja ja veneitä, lomailijoita autoineen ja polkupyörineen. Katselee ympärilleen, jossa lähikaupat, pankit ja kioskit. Kaikki jotenkin toisin, ja tienviitat, joita ei enää muista, baarit, jotka eivät vielä auki.

Äkkiä on taas lautalla, matkalla kotiin, kaupunkiin, kerrostaloihin, lähikauppoihin ja myyjiin, jotka sanovat hei tai moi tai terve. Kotona muistelee outoa vierautta ja ajattelee kesää, aurinkoa ja aaltoja. Selaa kalenteria ja karttaa. Hakee sanoja ja istuu alas. Hymyilee.

Tämä näkymä on viime aikoina tullut tutuksi.

Aurinko houkutteli ihmiset tänään jokirantaan iltapäiväkävelylle. Siksi hieman syrjemmässä sijaitseva Ispoisten uimaranta ja sen viereiset kalliot avautuivat minulle täysin tyhjinä. Jokunen avantouimari nautti kaikessa rauhassa auringonpaisteesta saunan terassilla pelkkiin uikkareihin sonnustautuneena.

Minä tyydyin vaeltamaan kallioilla ja olemaan ajatuksissani. Harmi, että pian täytyi lähteä edustamaan ainejärjestöä sählyotteluun, josta Avokatsomo kertoo tarkemmin. Mielessä itää suunnitelmia: pyöräilyä, ulkonaoloa, eväitä, rauhoittumista. Vielä kun jaksaisi tehdä noita asioita tänään eikä huomenna - ja ihan kunnolla eikä vaan särpien.