Monissa perheissä tai talouksissa on se yksi ihminen, jota ei koskaan valokuvissa näy. Lomakuvissa poseeraavat veljet ja siskot, isät ja äidit tai puolisot. Omassa kahden hengen yhteisössämme minä olen se, joka ei valokuvista päätellen ole juuri koskaan missään.
Minulle itselleni ottamani valokuvat kertovat sen, mitä minä olen nähnyt, missä minä olen ollut. Vieraille silmäpareille on usein kuitenkin samantekevää, kuka kuvat on ottanut. Kuvista nähdään se, mitä kuva esittää – ei motiiveja tai tarkoituksia.
Törmäsin Digital Photography blogin kautta valokuvaaja Bill Jaystä kertovaan uutiseen. Jay on siitä merkillinen kuvaaja, että hän kuvaa pääasiassa muita valokuvaajia. Idean hän sai vuonna 1971, jolloin hänen valokuvaajaystävänsä menehtyi leukemiaan. Jay kävi läpi ystävänsä valokuvakokoelmia ja löysi lukemattomien kuvien joukosta ainoastaan yhden kuvan, jossa tämä itse esiintyi.
Tuosta hetkestä lähtien Jay on kuvannut niin ammattilaiskuvaajia kuin lomakuvia ottavia turistejakin. Hänen tarkoituksenaan on asettaa korokkeelle ihminen kuvien takaa ja kertoa kuvaamisen motiiveista ja taustoista sekä siitä, millä tavalla kuvia otetaan.
- Olitpa missä päin tahansa on ruumiin kielestä helppoa havaita, mikäli joku on ottamassa kuvaa, Jay toteaa.
Tuo on niin totta. Jännä kyllä, miten perheeseen sattuu niin usein vain yksi valokuvaaja jolloin käy juuri noin, että se sama henkilö puuttuu kuvista joka kerta. Harva kuvaaja taitaa ottaa itsestään valokuvia – se kun on kuitenkin lähes poikkeuksetta järjestetty tilanne ja se näkyy kuvassa.
Mukava idea Billiltä
Tuttu tilanne. Täytyykin ottaa tilanne seurantaan ja pistää joku toinen kuvaamaan seuraavat juhlat, jotta pääsee itsekin ikuistetuksi valokuviin. Ongelma vain on kuvaustaitoisen sijaisen etsiminen.