Yhdet sukkahousut kiitos

Glamourlehtien muotokuvissa mallien iho näyttää utuisen pehmeältä ja rypyttömältä. Syynä ovat pehmeäpiirtolinssit sekä kuvankäsittely. Vanha valokuvaajien niksi saman vaikutelman luomiseksi kotikutoisessa muotokuvauksessa on käyttää sukkahousuja.

Kuvaus tapahtuu niin, että sukkahousut pingotetaan kireälle linssin päälle. Tämän jälkeen kuvataan tavalliseen tapaan. Sukkahousut tekevät kuvasta tasapaksun ja harmaan, joten sävyjä on syytä muokata hieman kuvankäsittelyohjelmassa.

Pehmeä piirto johtuu sukkahousujen verkkomaisesta kuviosta. Kauemmas kohteeseen tarkentava kamera ei varsinaisesti havaitse sukkahousuja, mutta ne aiheuttavat kuvan pehmentymisen. Tuloksena onkin muotokuva, jossa iho ja rypyt siloittuvat. Tämä johtuu pitkälti myös objektiivin polttovälistä, joten pienemmillä polttoväleillä ja digipokkareilla sukkahousukuvaus ei onnistu. Korjatkaa, mikäli olen väärässä.

Testasin niksiä ottamalla kuvia avopuolisostani Kristiinasta. Alla muotokuva ilman sukkahousuja ja sukkahousujen kanssa. Molemmissa on käytetty Sigma EF-500DG Super -salamavaloa.

Saman efektin olisi voinut saada aikaan myös kuvankäsittelyohjelmaa hyödyntämällä, mutta kovat jätkät käyttää sukkahousuja.

HämeenkatuCanon EOS 300D
Canon EF-S 18-55 @55mm
1/60s
F5.6
ISO 100
HämeenkatuCanon EOS 300D
Canon EF-S 18-55 @49mm
1/60s
F5.6
ISO 100
This entry was posted in ihmiset, kuvat, pelit ja vehkeet, vinkit. Bookmark the permalink.

2 Responses to Yhdet sukkahousut kiitos

  1. Masa83 says:

    Tää on hyvä vinkki.Julmetun hauska “mutta kovat jätkät käyttää sukkahousuja” mutta näyttää toimivan hyvin kuvista päätellen.

  2. june says:

    Miten muuten tuo sigman salama on toiminut Canonin kanssa, onko täysin yhteensopiva?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>